lauantai 19. helmikuuta 2011

Liquorice

Viikolla työmaan ovi on käynyt harvaan työmaamestarin valloittaessa naapurivaltioita, mutta laajennuksen saranat ovat kuluneet kuitenkin sen verran, että yläkerran tasoitus on päässyt valmistumaan. Kiitokset kittikaksikolle, joka otti urakan omakseen ja hoiti sen hienosti!

Eilen me Joonaksen kanssa taas hiukan "lämmiteltiin" raksalla saumaten yläkerran kylppärin seinät.
Vaaleabeige korostaa rustiikkista mosaiikkia nätisti. Melkein tekisi mieli viimeistellä mosaiikki kiiltävällä lakalla...
Tilkkutäkki
Mosaiikki oli lievästi sanottuna haasteellinen puhdistaa.
Poikkeuksellisesti silikonin sijaan, muurauslaastilla kiinnitetyt lasitiilet saumattiin myös beigellä.
Tänään totesimme, että kylppärin makuuhuoneen puoleinen ovi pitäisi olla lasilla, jotta auringonpaiste ulottuisi myös sinne. Mielenkiintoinen ajatus, mutta ehkä ei.
Tänään työmaalla oli jo hiukkasen vilkkaampaa, kun Jukka-isä tuli Joonaksen avuksi rakentelemaan saunatilojen kattojen runkoja. Minä lääriskelin sillä välin yläkerran kylppärin lattioita. Jos jossain olen viisastunut niin siinä, että ei pitäisi milloinkaan, missään tapauksessa tehdä karheaa laattalattiaa mustalla saumalla. Saumaamishomma on kuin mutapaini ja puhdistaminen kuin purkan irrottaminen tukasta.
Saumattava laattalattia on tehty irtaallisista laatoista, jotkä olivat lähtöjään eri kokoisia. Näin myös saumoja oli erimoisia.
Laattojen saumaaminen tehdään siten, että ensin laattojen välit imuroidaan roskista ja jo saumattujen seinälaattojen saumat suojataan maalarinteipillä. Musta sauma-aine on kuin juoksevaa lakritsia, ja se levitetään laattojen väleihin saumalastalla. Sauma-aineen kuivahdettua, laatat saumoineen pyyhitään kostealla sienellä ja laattojen välit muotoillaan sähkökaapelin pätkällä. Lopuksi pinta pyyhitään vielä kostealla ja mahdolliset sauman röpöt korjataan sormella. Laatan pintaan jää sauma-ainekerros, mikä pitää puhdistaa huomenna ennenkuin se jämähtää karhean laatan pintaan ikihyviksi.
Saumattu lattia on mattaharmaa.
Vesiputket sukeltavat sauma-aineen ja lattian läpi alakertaan.
Musta sauma-aine meinasi kiivetä seinille väkisin, joten huomenna on parempi olla rättivalmiudessa.
Lattiakaivo on saumattu siten, että kaivon ymrärille tulee silikoni.
Yön musta ja kevyt beige saumat kohtaavat.
Ylijääneet sauma-aineet on lääritty saunatilojen ilmaputkien läpivientien ympärille. Kokoelmassa on jo alakerran vaaleaa, yläkerran beigeä ja lakritsaa.

Sauma-aineet ja vesi ovat omiaan kuivattamaan käsien ihoa. Minulla on jo eilisestä ilkeä verestävä haava etusormessa, joten tänään laitoin saumahommaan kertakäyttökäsineet.
Kuka arvaa, minkä sormen päässä oli reikä käsineessä ;)
Päivän kokemuksella olen oppinut vihaamaan lakritsi-saumaa. Onneksi Joonas on jo saumannut alakerran, vähemmällä nurinalla.
Musta sauma-aine kulkee mukana kaikkialle.
Kun kerran musta sauma oli työn alla, niin samalla tehtiin myös autotallin Ferrarin punaisen laattaseinän saumat.
Kovin on tämäkin vielä tuhruinen, mutta eiköhän se siitä huomiseksi.
Liärinnän lisäksi työmaalla kuului myös akkukoneen surina,, iskuporakoneen pärinä ja sirkkelin sointi. Joonas ja isänsä siellä rakenteli the Spa:n kattoja.

Remontoiminen ja rakentaminen on meillä kahden kauppa. Joonas on visionääri, ja minä se natsi, joka sanoo miten tehdään. Toisinsanoen minä vähän suitsin Joonaksen lennokkaita ajatuksia. Saunatilojen kattojen rakenteet sovittiin pääosin Joonaksen ajatuksen mukaan siten, että suihkujen ja "eteistilan" katot laskettiin kokonaan alemmaksi, ja the Spa:n kohdalle kattoon rakennettiin kotelot ilmanvaihtoputkia ja valaistusta varten. Säätöä ja mielipiteiden vaihtoa se vaati, ja lopputulos on sen mukainen. Hyvä.
The Spa:n katto on korkea lukuunottamatta reunoille ilmanvaihtoa ja halogeeneja varten rakennettuja koteloita.
Katto ja sen kotelot tulevat olemaan lämpökäsiteltyä haapaa, mutta kotelon sivut ovat gyproc-levyä. Ehkä jo huomenna selviää miksi.
Kotelo kiertää 40 cm:n levyisenä the Spa:n ympäri. Näkymä suihkujen suunnasta.
"Eteistilan" katto on laskettu samaan tasoon the Spa:n koteloiden kanssa.
Koteloiden leveys määräytyy IV-putkien mukaan.
Suihkujen poistoilmaventtiilille on tulossa pieni koroke paneelikaton pintaan.
Rakentajan viikonloppuun kuuluu loton tekeminen netissä viime minuuteilla ja kymppiuutisten torkkuminen. Kuitenkin viikonloppu on ihana, koska aamusta ei tarvitse nousta ihan niin aikaisin, ellei saamarin kissa ala herättämään viideltä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti