tiistai 26. lokakuuta 2010

Keltainen sisin on tärkein

Laajennustyömaa on ollut käynnissä liki puoli vuotta, samoin tämä blogi. Tänä aikana blogikirjoituksien valokuvissa on vilahdellut projektiamme edistäneitä työntekijöitä tontille tavaraa tuoneista kuskeista ja kaivuriukoista lähimpiin tukijoukkoihin, suunnittelijoihin ja pitkävillaiseen rakennustarkkailijaamme. Itse bloggaja sen sijaan on loistanut kuvissa poissaolollaan. Muuta syytä tälle piileskelylle ei ole kuin että minä olen käytännössä ollut ainoa kameran käyttäjä, ja muut ovat olleet liian kiireisiä omissa töissään edes ajattelemaan kameran taakse hyppäämistä. Nyt sääntöön on kuitenkin tehty poikkeus, kun julkisuudelta piilossa ollut työmaa-agentti on kerrankin päässyt kameran luuppiin ja tekee ensiesiintymisensä puolen vuoden jälkeen omassa blogissaan. Väreissä.
United Colours of Benetton
Kuvassa olen pukeutunut sävy sävyyn uuden työmaaimuri Keltsin kanssa. Keltsi on edullisin ammattikäyttöön tarkoitettu Kärcher -imuri, ja ensikokemuksen perusteella joka sentin arvoinen. Keltsi pääsi nimittäin viikonloppuna tositoimiin kun laajennuksessa piti puhdistaa lattiat lehdistä, havuista ja kaikesta muusta eloperäisestä sekä tasoittamisen yhteydessä seinän reunoille kertyneestä betonista. Jos olisin siivousurakan hankaluuden tiennyt, niin tuskin olisin antanut kenenkään lääriä ja rahinoida ainuttakaan seinää ennen lattian valua. Keltsi olisi kyllä selvinnyt siitä betonipölystä, niin tehokkaasti se imi sisuksiinsa kivipölyä senkin jälkeen kun tavaraa oli kertynyt suureen pölypussiin tiilen verran, mutta ongelmaksi osoittautui tasoitteen levittämisessä maahan tippunut ja kuivunut betoni, joka piti ensin raaputtaa lapiolla roskikseen ennenkuin siihen parani imuria tarjota. Mutta saipa Tiinan istutuslapiokin jotakin hommaa tänä suvena. Muu viherpiperöinti onkin jäänyt viime aikoina vähemmälle ;)

Seinän vierustan betoninöllit ja -pöly olisi pärjännyt hyvin valubetonin kanssa, mutta ne piti kuitenkin siivota pois pehmukenauhan tieltä.
Seinän vierus pikkulapion ja kukkarukkasen jälkeen. Sitten vasta tuli imureeri.
Jälkiviisautta, mutta sanonpa kuitenkin, että Keltsi on ostos joka meidän olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. Tähän asti remonttisiivouksia on tehty rikkalapion ja koti-imurin voimin. Punainen Mieleni ei todellakaan olisi selvinnyt enää tästä urakasta, mutta Keltsiltä se sujui leikiten. Kolme suurta pölypussia täyttyi mullasta ja betonista, ja putki tukkoili välillä isompien lohkareiden kanssa, mutta Keltsi on niin pätevä, että pussin täytyttä tai imuputken tukkeuduttua se pudottaa kokonaan pois tehonsa. Tämä ei voi jäädä imuroijalta huomaamatta ja ongelma ei pääse suurenemaan eli kone kuumenemaan tai putken tukos pahenemaan. Keltsin huono puoli on sen painavuus, mutta kelläpä ei olisi vähän ylipainoa. Sisäinen kauneus on tärkein!

lauantai 23. lokakuuta 2010

Bonjour

Rakennuksellisesti tämä viikko on ollut lempeästi sanottuna hidas. Työmaalla on jatkettu seinien tasoittelua ja asennettu makuuhuoneen ranskalaisen parvekkeen ovet. Syynä töiden hitaaseen edistymiseen ovat suurelta osin työmatkat, mutta myös talven tulo pimeyden ja lumen merkeissä on asettanut omat hidasteensa rakennustöiden tekemiseen.
Yhdellä on aina hymy herkässä.
Maanantaiksi työmaalle odotettiin laajennuksen ovia, mutta pettymykseksemme paikalle saapui vain ranskalaisen parvekkeen ovet. Ikkunat tulivat jo aikoinaan Forssasta ja ranskalaisen parvekkeen ovet nyt Tallinnasta, ja autotallin ulko-oven ja saunaosaston ulkopariovien odotetaan tulevat joskus kolmannesta paikasta, toivottavasti vielä ensi viikolla.
Makuuhuoneen ranskalainen keskiviikon iltahämärässä juuri asentamisensa jälkeen
Pimeä lokakuu on muuttunut kauniin valkeaksi, mutta tottakai tällainen määrä lunta vaikeuttaa rakennustyömaan edistymistä. Letkut jäätyy, lattiat lumettuu ja terassit liukastuu.
Ranskalainen esittäytyy päivän valossa. Bonjour!
Syksy on sanalla sanoen kaunis.
Vanhan makuuhuoneen ikkuna on aiemmin siirretty saunatiloihin. Aukko on peitetty muovilla molemmin puolin ja eristetty villalla. Ikkunan alla olevan "tavaratila" tyhjennettiin ja siihen puhkaitiin kulku yläkerrasta alakertaan ranskalaisen oven säästämiseksi.
Tavarapaljous: Naulalaatikoita, naulaimia, saumaus- ja urtsapurkkeja, harkkoja, gyproc-levyjä, sirkkeli, muita koneita, työkaluja yms. yms. yms. Kaikki siirrettiin alas ja ulos vanhaan autotalliin. Onneksi puulattia oli kiinnitetty ruuvein jottei purkaminen ollut kovin työlästä.
Joonaksen työhuoneen päätyikkuna
Työhuoneen ikkuna on asennettu "heppiin" eli se puretaan valun yhteydessä. Tästä ikkunasta tuodaan sisään nimittäin betoni yläkerran lattiaa varten.
Kullan keltainen maisema
Takkahuoneen päätyikkuna
Eleettömän kaunis ranskalainen sisältäpäin, JourBon.
Kuusi yötä valuun on. Säätiedotus lupaa lämpöasteita ja vesisadetta. Pakkasiin on varauduttu työmaalämmittimin ja takkaa aletaan lämmittää yläkerrassa tarpeen mukaan. Talvirenkaatkin on vaihdettu, että eiköhän nämä kylmät kelit vielä väisty ;)

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Työjärjestysmuutoksia

Olemme viime viikot paiskineet töitä vesi- ja lämmitysputkien sekä viemäreiden kimpussa, jotta lattioita päästäisiin valamaan ennen pakkasia. Valuvalmistelut saatiin valmiiksi viikko sitten, mutta maanantai toi tullessaan pettymyksen. Betonia tai valuporukkaa ei saataisi ennenkuin kahden viikon päästä. Tämän tiedon myötä teimme muutoksia työjärjestyksessä, ja aloimme puuhata laajennusta tiiviiksi, jotta tilat saataisiin lämpimiksi valupäivään mennessä. Tämä tarkoittaa mm. ikkunoiden ja ovien asentamista.
Eristeharkosta tehdyssä alakerrassa, ovien ja ikkunoiden aukoista poistetaan uretaanieristettä ja koloon asennetaan karmin kiinnityspuu.
Karmin kiinnityspuut on liimattu polyuretaanivaahdolla harkkoseinään.
Saunatilojen pikkuikkunat
Laajennukseen tulee seitsemän ikkunaa sekä useita ulko-ovia: Yksi pariulko-ovi, ranskalaisen parvekkeen ulkopariovi sekä tavallinen ulko-ovi. Kysyimme tarjoukset ikkunoista ja ovista Liperin Ikkunoilta, Fenestralta ja Pihlalta. Hintahaarukka oli huikeat 5000-7000e. Päädyimme Fenestraan tiettävästi laadukkaiden tuotteiden ja asiallisen tarjouksen vuoksi. Ovet eivät ole vielä saapuneet, mutta ainakin ikkunatoimitukseen olemme tyytyväisiä.
Tällä viikolla saimme maistiaisen talvesta lumen ja pakkasen muodossa. Lehdet ovat vielä lahjakkaasti haravoimatta, mutta lauta- ja rakennusjätekasoja on ehditty siivoamaan.
Viikolla tehtiin jonkinlainen ennätys. Pakettiauto lastattiin täpötäyteen uretaanipuru- ja -pursesäkkejä, uretaanilevyjä, tyröksiä yms. Tavallisella kaatopaikkakeikalla Riikinneva pyytää 30-40e jätteen vastaanottamisesta, mutta tällä kertaa hiacellinen työmaajätettä maksoikin vain 9.10e. Melkein hävetti ;)
Syksy on kieltämättä hyvin kaunis, mutta se aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa ja sotkua työmaalla. Kissakaan ei pääse enää ulos, kun hän kuraantuu multaisella pihalla.
Harkkoseinien tasoitteluakin on taas harrastettu. Ihan rasitusvammaan asti. Kuvassa tasoitelaastin sekoituspiste syysillassa. Räntäsade kruunasi läärimis-idyllin.
Saunaosaston päällä olevia ranskalaisen parvekkeen ovia odotetaan saapuvaksi huomenna.
Myös laajennuksen päädyn ikkunat on asennettu. Alakerrassa autotallin pikkuikkunat ja yläkerrassa CG:n toimiston sekä takkahuoneen ikkunat. Ikkunat näyttävät melko pieniltä isossa talonpäädyssä, mutta eiköhän painopiste ikkunan pielien ja ikkunaluukkujen myötä muutu.
Viikonlopun myötä pihapiiri muuttui yhä talvisemmaksi. Usko sään lämpenemiseen elää silti vahvana, joten autoilla luistellaan edelleen suvikumeilla.
Entisen makuuhuoneen ikkunan paikalle tulee kulku vanhan talon ja laajennuksen välillä. Makuuhuoneen ikkuna on suunniteltu kierrätettäväksi saunatilojen isoksi ikkunaksi. Tänään ikkuna irrotettiin ja siirrettiin uuteen paikkaansa.
Ikkunoiden ja karmin irrottamisen jälkeen aukko muovitettiin.
Sitten aukko maisemoitiin vanhoilla kehyksillä (kuva) ja eristettiin villoilla laajennuksen puolelta. Näin työmaa ja asuinrakennus pidetään vielä toistaiseksi irrallaan toisistaan.
Makuuhuoneen ikkunat ovat saaneet uuden elämän saunatilojen ikkunoina. Asennus sujui ongelmitta, ihme kyllä. Yleensä vanhan hyödyntäminen toisaalla aiheuttaa harmia, kun uusi paikka onkin suorassa eikä vinksallaan kuten vanha.
Siinä mihin vanha talo loppuu ja  laajennus alkaa.
Huomisena työmaalle odotetaan ulko-ovia ja viikko lähtee käyntiin niiden asennuksella. Ikkunan- ja ovenpieliä olisi myös ajatus rakennella sekä jatkaa seinien tasoittelua. Kiirettä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole, valupäivä siintelee vasta puolentoista viikon päässä.

torstai 14. lokakuuta 2010

Poreterapiaa

Olemme vieneet taloutemme nettishoppailun täysin uudelle tasolle, olemme nimittäin hankkineet uuteen saunaosastoon tulevan porammeen netistä. Jaarittelen hiukan historiaa hankintaprosessista perustellakseni valintaamme hankkia noinkin kallis esine sitä näkemättä.
Halusimme poreammeen, jonka vettä ei tarvitse joka kylvyn jälkeen laskea pois, jotta ammeelle tulisi mahdollisimman paljon käyttöä. Pian aloitettuamme poreammeen etsiskelyn, saimme kuitenkin huomata, että sisäporeammeissa ei tätä ominaisuutta ole saatavilla. Ainoa poreallasmyyjä, joka pystyi tarjoamaan sisäporeammeen suodatinominaisuudella löytyi Vantaan Tammistosta. Tuon myymälän nimen olen kyllä jo onnistunut unohtamaan, mutta he olisivat mahdollisesti pystyneet rakentamaan mittatilaustyönä tarvittavan suodatinjärjestelmän sisäporeammeeseen. Hintaa kustomoidulle kahden hengen poreammeelle olisi tullut noin 5000 euroa. Jäimme pohtimaan tätä vaihtoehtoa.

Kyläillessämme serkkuni luona Pirkanmaalla, kävimme tutustumassa Lempäälän Ideaparkissa Polarwell KuumaLähde valikoimaan. Heidän ulkoporeammeensa tekivät meihin vaikutuksen hienoilla muotoiluillaan ja valaistuksillaan. Varsinkin myymälän jättimäinen, kaikin herkuin varusteltu demoamme oli hieno. Eivätkä ammeiden hintalaput hävinneet huikeudessaan itse tuotteille.

Tässä vaiheessa kehiin tuli netin poreamme-maahantuojat, ja Seinäjoella sijaitseva Kylpyhuonemarket. Kylpyhuonemarketista maahantuojana meillä ei ollut aiempaa kokemusta, mutta yrityksen taloustiedoista saattoi päätellä firman olevan suht' vakaalla pohjalla. Kiinnostuimme Kylpyhuonemarketin Winer AMC-2220 ulkoporeammeesta, jossa on vakiona hienot lisävarusteet, useita hienoja värivaihtoehtoja ja jalopuisia paneelimahdollisuuksia. Amme on tehty ja kokoonpantu Kiinassa, mutta koneisto lämmittimineen, pumppuineen ja suodatinjärjestelmineen on valmistettu USA:ssa.

Kylpyhuonemarketin poreamme houkutti meitä huomattavasti enemmän kuin Tammiston sisäporeamme, KuumaLähteen ylihintainen ulkoporeamme tai muut netin tarjoukset. Meitä kuitenkin hirvitti tehdä näin iso ostos näkemättä tuotetta. Otimme sikäli harkitun riskin, kun tilata pamautimme Winer poreammeemme kesäkuussa. Päädyimme lopulta helmen valkoiseen, tummin tiikkipanelein verhoiltuun neljän hengen Winer poreammeeseen. Ammeessa on yksi makuu- ja kolme istumapaikkaa, ja jokaisella paikalla on omat hieronnat. Ammeen vesirajassa on led-valot ja pohjalla terapiavalo (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Vastaavilla ominaisuuksilla varustettu poreamme olisi maksanut Ideaparkissa 16.000e!!

Ammeella oli kolmen kuukauden toimitusaika, ja se saapui työmaalle pari viikkoa sitten. Viidentonnin joulupaketti avattiin sille kuuluvalla hartaudella, eli vauhdilla ja malttamattomana..
Tumma tiikkiverhoilu on arvokkaan näköinen.
Ammeen ylellinen väri, muhkeat muodot ja virheetön pinta taas kutsuu poreilemaan. Tuskin maltan odottaa, että ammeeseen saadaan vettä ja valot.
Tähän mennessä olemme siis erittäin tyytyväisiä Winer poreammeseemme. Lisäksi vierailtuamme Kylpyhuonemarketin myymälässä meillä on myös luottamus maahantuojalta saatavaan tukeen ja tuotteen toimivuuteen. Mutta aika näyttää, millaisen nettiostoksen olemme tehneet.

Lopuksi vähän uuden perheenjäsenen kriittisiä mittoja:
Mitat: 2000x1800/1600x900
Tilavuus: 1250 litraa
Ilmapumppu: 1.25 heppaa
Vesipumppu: 3 heppaa
Kiertovesipumppu: 1 heppa
Vesisuuttimet (hieronta): 50 kpl
Ilmasuuttimet: 10 kpl
Lämmitin: 3kW
Vesirajaledit: 20 kpl
Lämpökansi: 100mm

Porealtaan tarina saa vielä jatkoa. Stay tuned!


sunnuntai 10. lokakuuta 2010

101010 - Täyden kympin rakennusviikonloppu

Viikonloppu on vietetty lähes 100%:sti työmaalla. Joonaksen vanhemmatkin olivat eilen jatkamassa Operaatio Moottorisahaa pistäen loput purkulaudat pilkkeiksi. Rakennusosastolla viimeisteltiin lattioita valukuntoon. Loppujen lattiaputkien asennuksen lisäksi asennettiin lattialämmityksen termostaatit/lämpöanturit ja lisänippusidottiin lattiaputkia, eristettiin nurkkia ja pehmustettiin seiniä.
Makuuhuoneen lämpöanturi laskeutuu seinältä lattialle.
Makuuhuoneen keskelle on asennettu pistorasia sekä rasia kotiautomaatiota varten. Peti tulee keskelle lattiaa ja yövaloille tarvitaan sähköä.
Varsinaisessa lattiaputken asennuksessa nippusiteitä asennettiin varmaan viisisataa, ja toinen mokoma tuli lisättyä loppuviilauksen yhteydessä. Nippiksien  hännät myös katkottiin.
Jokainen huone sai oman termostaattinsa ja lämpöanturinsa. Mm. saunatiloissa termari ohjaa kahden lämmityspiirin veden kiertovauhtia.
Makuuhuoneen ranskalaisen parvekkeen alareunaa korotettiin tulevan lattiakoron yläpuolelle.
Yläkerrassa lattianrajaan sirkkelöitiin suikaleet eristyslevyä ja välit eristettiin polyuretaanivaahdolla.
Saunatilojen ilmanvaihto hoidetaan yläkerran ilmanvaihtokoneen toimesta. Meno- ja tuloputkien läpivienti on suojattu "kottaraisella".
Lattian rajaan kiinnitettin talotiivistekaistaa (=pehmuketta) lattialaatan lämpölaajenemista varten.
Myös budoaarissa lattia mahtuu liikkumaan pehmukkeiden ansiosta. Kampauspöydän alle on Tiinaa ajatellen vedetty silmukka lattialämpöä ;)
Laajennus alkaa olla rakenteellisesti valmis valua varten. Tulevalla viikolla lattialämmitystä päästään koeponnistamaan ja betonikuormaa tilaamaan. Jebou!

P.S. Toivotaan, ettei pakkanen ihan vielä tule.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Yläkerran lattialämmintä

Lämmitysurakoitsija on palannut saitille ja lattialämmityksen putkittaminen jatkui tänään.
Yläkerran jakotukkiin asennetaan takkahuoneen tuloputkea.
Samaan aikaan pihalla..
Takkahuoneen lämmitysputkissa riittää mutkia.
Työhuoneen tylsemmät mutkat

Työhuoneen lämmitysputket on asennettu kapealla 25cm:n jaolla.
Budoaariin ei asenneta omaa lämmityspiiriä, koska kuusi muuta piiriä tulee kulkemaan huoneen läpi.
Vielä makuuhuoneen ensimmäisen lämmityspiirin alkupää on kiinnitetty, ja tästä aamulla jatketaan.

torstai 7. lokakuuta 2010

Rakentajan onni

Minua vaivaa keskeneräiset ja tekemättömät työt. Aamuisin en meinaa malttaa lähteä töihin kun tekisi mieleni jäädä pistämään koti kuntoon. Iltapäivällä palaan töistä kiireessä, jotta ehdin tekemään kotityöt ennen iltavuoroa työmaalla. Illan pimettyä ei oikein malttaisi lähteä työmaalta sisälle, koska niin paljon jäi vielä tekemättä. Oman työpanokseni vähäisyys aiheuttaa ajoittain riittämättömyyden tunnetta, mutta järjissäni minut pitää paitsi kaikkea ehtivä kokonaisurakoitsijani myös talkooporukka, joka pyyteettömästi huhkii työmaalla viikosta toiseen. Rakentajan onni on tämä tukijoukko!
Tälläkin viikolla iskä oli kanssani tasoittamassa seiniä.
Pirkko ja Jukka taas tekivät purkulaudoista polttopuuta, vielä ihan tylsällä sahalla.
Työnjohdon kakkosketju oli paikalla ykkösketjun matkustaessa. Korvien asento kertoo kaiken: Töihis siitä!
Viikon päätteeksi, autotallin seinät olivat lähes kokonaan kertaalleen läärityt. Vasemmalla tiistaina, oikealla torstaina tasoitettua seinää.
Samoin tässä vaalea on tiistaina, tumma torstaina läärittyä seinää. Emme asu aavikolla, vaan pöly on lähtöisin rahinoinnista.
Moottorisaha soi metallia. Lopputuloksena on koko talven saunapuut.