torstai 31. maaliskuuta 2011

Lepoa Gromitin malliin

Laajennusprojekti ei etene, mutta sen tekijöillä on mukavaa. Olemme nimittäin lomalla. Poissa raksan vaikutuspiiristä. Rukalla. Kissan kanssa.

Viikko on ollut keleiltään loistava. Pari astetta miinusta, loistavat rinteet ja aurinkoista aamusta iltaan. Viikkoon on mahtunut kaikenlaista laskettelusta karaokeen, ja ainakin omalta kohdaltani voin sanoa loman olleen yksi elämäni rentouttavimmista.

Rukalla sijainnut Suomen vanhin Ski Bistro paloi poroksi juuri ennen hiihtolomasesongin alkua, mutta kiitos toimeliaan yrittäjän Ski Bistron raunioille nousi suuri parakkiravintola vain kahden viikon sisällä tulipalosta. Ihan entisellään Ski Bistron tarjonta konsertteineen tai illallisravintolapalveluineen ei tällä kaudella ole, mutta hei, aivan loistava pelastus sille mitä pelastettavissa oli. Ja ensi hiihtolomakaudeksi avattava uusi Ski Bistro on varmasti edeltäjäänsä ehompi.
Ramirentin sininen Ski Bistro
Ski Bistron aukioloajat eivät ole nyt entisellään. Jo viideltä iltapäivällä paikka alkoi vetää verhoja eteen.
Rukahovin ohella Ski Bistro olivat aikanaan niitä harvoja ravintolapalveluita tarjoavia yrityksiä Ruka-tunturilla, mutta onneksi nykyään Rukan ympäriltä löytyy niin mahdoton määrä kuppiloita ettei turisti jää nälkäiseksi tai janoiseksi ;) Tälle kaudelle valmistunut Rukankylä on hieno ja toimiva, ja sen palvelut ovat vertaansa vailla. Ulkomaalaisten turistien määrä täällä on kasvanut vuosi vuodelta, mutta tänä vuonna on tuntunut, että suomenkieli alkaisi olla jo vähemmistössä. Minusta on aivan loistavaa, että Rukaan investoidut miljoonat alkaisivat tuottaa tulosta ja Rukasta kehittyisi kilpailija Keski-Euroopan ylihintaisille laskettelukeskuksille.

Pääasiassa olen tällä lomalla keskittynyt mielen rauhoittamiseen ja hapen vetämiseen. Kissa komppaa tuntemuksiani.
Kissa on löytänyt vuokramökistä kivoja kiipeily- ja nukkumapaikkoja. Meillä on hänen mielestä nii-in tylsä koti.. Joudutaan varmaan muuttamaan tänne.
Loman peruselementit
Gromit on nauttinut lomalla "ihan tonnilla" ihmisseurasta, mutta poikkeuksellisen virikkeellinen alkuviikko otti veronsa karvakaverista. Tänään olemme olleet Gromitin kanssa tunturissa kaksistaan, ja kissa on vetänyt hirsiä koko päivän.
Seiskan uutiset 19.00-19.30
Kylki vaihtuu mutta uni ei katkea. Sokkokokki 20.00-21.00
Paikkakin vaihtuu mutta nukkumatti se vaan heittelee hiekkaa silmiin.
Zzzzzzzzzzzz
Kissa antaa hyvää esimerkkiä siitä kuinka hypätä pois arjen oravanpyörästä. Eipä ole itsellekään tullut paljon mietittyä töitä tai kotona odottavaa laajennustyömaata.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Takatalviloma

Tälläkin viikolla olen ottanut raksavapaata työnantajani hyväksi, joten Joonas on nikkaroinut saunatiloissa itsekseen tai isänsä kanssa. Muutaman päivän siivojavapaan nikkaroinnin jäljiltä laajennuksessa vallitsee sotku ja sekamelska. Piti ihan nähdä vaivaa, että tilasta sai pari sellaista kuvaa, ettei tavaraa roikalehdi taka-alalla.

Saunan alalaude alias Jaccara on edennyt takapulikoiden verran. Pulikat kaaren toista reunaa varten on myös pätkitty ja hiottu, mutta niiden kiinnittäminen odottaa suunnitelmasta puuttunutta kaarta.
Alalaude odottaa enää etuosan pulleaa osaa ja takapulikoita.
Joonas ajeli tänään Liperissä noutamassa viimeisiä puuttuvia saunan puuosia Erikoispuu Kauko Parkkiselta. Saunan puutavara on sen verran tyyristä, ettei sitä yllin kyllin haluttu tilata vaan laskettiin tarvikkeet tarkkaan. Paikallisesta ryöstöpuusta on haettu muutama erikoisosa, jotta laudehommia on saatu jatkettua, mutta loppuvaiheen puutteet kannatti käydä itse hakemassa - Vähäruokaisella hiacella. Keli oli ollut tosi nilju, mutta mies ja puut ovat nyt turvallisesti työmaalla.
Laskuvirhe
Lauteen selkänojiin ei alunperin suunniteltu pulleuksia, mutta pulleat lauteet suorastaan vaativat niitä.
Puuttuneisiin osiin kuului mm. yksi tervaleppä-laudekulma, kaksi lämpöhaapa-paneelia sekä muutamia lämpöhaapalistoja ja -myykejä.
The Spa:n vessa alkaa olla valmis. Jee, melkein valmis huone!
Alakerran vessa on saanut oven - Tai ainakin karmit
Kynnyksen molemmin puolin näyttää jo valmiilta.
Paitsi että pikkuvessan karmit on asennettu, myös roikkuneet piuhat on piilotettu kattopaneelien taakse.
Pikkuvessan katto on lämpöhaapaa kuten the Spa:n katto.
Tekniikan vuoksi pikkuvessan kattoon tehtiin luukku. Ei ole sattumaa, että sama paneeli jatkuu yli luukun ;)
Ei ole liene yllätys, että myös upotetun vessanpytyn taakse tulee valot.
Kevät yritti, mutta hävisi. Viime yönä tuli taas lunta, ja tuuli tuiskutti lunta ympäriinsä pitkin päivää. Talvilomakeliä rakentelee..

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Jaccara

Eilen olimme tekemässä muuttoa ja raksakin sai ansaitun lepopäivänsä. Tänään puuhakas timpuri palasi taas the Saunan kimppuun. Suuren suuria muutoksia ei ole tapahtunut, mutta ehkä maailman painavin alalaude pääsi hyvälle mallille.
Alalauteesta puuttuu vielä pullea etureuna sekä takaseinän pulikat.
Alalaude ahtautuu oven väliin. Pulikat on sovitettu tarkkaan.
Alalauteen laudoituskaan ei ole ihan tavallinen.
Työpäivän ja raksaillan jälkeen sisällä odottaa lämmin suihku ja seurankipeä kissakaveri.
Kynsiveikko esittelee etukäpälänsä kohtalokasta ulottuvuutta.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

On taas kevät

Työn raskaanraataja sai huomata viikonloppuna kevään saapuneen. Lumet ovat alkaneet sulaa laajennuksen ympäriltä.
Lumi sulaa. Voi kun ihanaa!
Saunatiloja on nyt rakenneltu kolme viikkoa, ja välillä on tuntunut ettei mitään muutosta tapahdu. Teemme päivätöitä kumpikin ja viikolla iltojen työmaa-työaika on max. neljä-viisi tuntia, eli tuossa ajassa ei hidasta tidrausta monia neliöitä tehdä. Hommat ovat kuitenkin edenneet.
Saunan status maanantaina
Saunan status lauantai-iltana. Etsi tuhannen ruuvin eroavaisuus!
Seuraavaksi esittelen joitakin työvaiheita (ikäänkuin olisin oleskellut enemmänkin kameroineni työmaalla).
Vaaleat ovenkarmit käsiteltiin mätsäämään paremmin tervalepän punertavaan sävyyn.
Lauteissa on käytetty valmisosia kun niitä on ollut saatavilla, mutta keskilauteen kaari on home-made!
Lauteen alaosa työn alla
Keskilaude ruuvattiin umpeen, ja Pirkko teki sapluunat kiukaan ja löylukiulun aukoille.
Kaikki lauteiden osat hiotiin ensin koneella ja sitten vielä hienolla hiekkapaperilla.
 Tämän päivän tilanne, sauna on viittä vaille valmis. Ehkä viittä työpäivää vaille..
Sauna from the Spa
Lauteet ovat saaneet kaverikseen mm. selkänojat.
Keskilauteeseen on upotettu kiuas ja löylykiulu.
Kiuasta korotettiin 8 cm:n harkon sijaan kahdella 5 cm:n pihakivellä, ja korkoa pohditaan vielä.
Lauteiden alaosan pyöristetyt puut, kiitos hyvän KP Erikoispuun suunnittelun, on kiinnitetty ruuvilla piilosta.
Henkeäsalpaavan kaunista.
Kotitimpurin kädenjälki ei häviä tehdastekoiselle!! Lauteetkin on kehystetty.
Seinäpaneelia on koristettu sormipaneelilla, ja katonrajaan on asennettu Terran kattolistaa sekä "nännikulmat".
Terran poistoilmaventtiili on tervaleppää.
Sauna kun työmaahalogeenit sammutettiin ja ledit sytytettiin.
Lauteiden selkänojien taakse asennettiin valokuidut.
Kattokoriste on valmis!

Telan jälkeen

Olen viime viikkoina käyttänyt runsaasti vapaa-aikaani työnantajani hyväksi, mm. tällä viikolla työtunteja kertyi kuuden työpäivän edestä. Tästäkin huolimatta olen hiukkasen ehtinyt heilua myös työmaalla. Supermaalarin roolissa. Ja tulosta on syntynyt yläkerran väliseinien verran.

Takan verhoilukiviseinä on ollut muovilla suojattuna muuraamisestaan asti. Sen ympärillä oli siis helppo maalailla.
Makkarista mennään takkahuoneeseen tai kylppäriin.
Joonaksen työhuone avautuu vasemmalla ja takkahuone oikealla kun vanhasta talosta astutaan aikanaan laajennukseen.
Laajennuksen ja vanhan talon välissä on edelleen talon ulkoseinä.
Makuuhuone tuntuu valtavalta maalaamisen jälkeen.
Makuuhuoneen kaksin puolen asennetaan kaappeja, mutta seinät on maalattu niidenkin takaa. Tuleepahan parempia kuvia ;)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Eka kerta

Ennen saunahehkuttelua, esittelen tänään oppimani kotityön: Supermaalaamisen. Olen onnistunut välttelemään telalla maalaamista kahdeksan vuoden ajan, jolloin olemme taloamme remontoineet. Myöskään laajennuksessa ei minun ole aiemmin tarvinnut telaa kätösiini ottaa. Tänään kuitenkin tartuin reippaasti tilanteen vaatiessa telaan. Kaikkeahan pitää kokeilla. Tosin luulen, ettei kokeilu tule jäämään ainoaksi vaan että minusta tulee laajennuksen vaki-telamaalari. Ei siksi, että olisin erityisen nopea ja hyvä, mutta siksi että telalla maalaaminen on niin helppoa että minäkin sen opin.
Joonaksen työhuone sai avaruutta valkoisen pohjavärin myötä.
Suojasin ikkunoiden pielet kipsilevjen saumanauhalla, kun pelkäsin että telasta tippuu maalia pokien päälle.
Myös budoaari sai maalarinvalkoiset seinät. Valaistuneessa kopissa säädettiin lattialämmityksen numikoita.
Jos nyt kuitenkin lakattaisiin esittelemästä Tiinan sankaritekoja, ja siirryttäisiin saunan puolelle, jossa Notkea Niilo ja Ketterä Kalle ovat Leppäpirkon johdolla nikkaroineet lauteita.
Lauteiden tukirakenteen kuusipuita käsiteltiin sävytetyllä saunasuojalla.
Lauteiden kaaret esikasattiin irtaallaan. Alkuperäisestä toimituksesta oli ilmeisesti jäänyt puuttumaan kaksi vaaleaa haapakaarta, ja kävin perjantaina hakemassa täydennystä paikallisesta Ryöstöpuusta. Sain kaipaamani osat vaikka myymälä oli sulkenut jo ovensa, joten en viitsinyt edes vinoilla hinnasta.
Suomen vihreää kultaa
Vaalea haapa tuo ryhtiä punertavaan tervaleppäsaunaan.

Lauteissa ei ole ainoatakaan kulmaa. Ala-askelmakin on kaareva.
Lauteiden runkoa tuettiin vielä jaloilla. Voi vaikka norsulauma käydä meillä saunassa.
Minun toivomani viuhkanurkka on valmisosa. Valmisosa tuli osina.
Lauteiden pyöristetyt päätylauteet ovat myös valmisosia.
The Lauteet under Construction