sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kevätpäivä Raksahalla

Tänään oli kevään ensimmäinen päivä. Nuoskaantunut lumi painoi kolassa ihan toisella tavalla kuin pakkaslumi, naapurin peltikatto tyhjeni lumikuormasta ja lumet alkoivat sulaa myös mustan postilaatikon pinnalta. Kylläpä oli ilo viettää lämmin, aurinkoinen päivä sisätiloissa raksalla ;)

Joonas öljysi saunan paneelit sekä kokeellisesti myös lämpökäsiteltyä haapapaneelia. Lämpökäsitelty haapa on tervaleppää kirjavampi öljyämisen jälkeen, mutta väri on komea suklaanruskea.
The Spa:han tulevaa lämpökäsiteltyä haapapaneelia sekä siihen upotettava antiikkimessinkinen halogeeni
Haapa tuo lämpöä muuten vaalesävyiseen pesuhuoneeseen.
 Poika purettiin tänään paketista ja istutettiin saunan nurkkaan.
Harvian Kivi -kiuasta nostatetaan muutama sentti ylöspäin.
Kiuas tulee pilkistämään keskilauteesta, ja aukkoa reunustamaan asennetaan kiukaaseen lisävarusteena saatava teräskaulus.
Arvometallia
Kiukaan eteen upotetaan lasinen allas löylykiuluksi ja allas valaistaan ledeillä.
Aiemmin viikolla sain tämän blogin kautta vinkkiä, ettei putken eristettä kannattaisi kiinnittää ilmastointiteipillä. Jo parin päivän jälkeen ilmastointiteipin liima oli kuivanut ja teipit alkaneet repsottaa. Onneksi en koko putkea ollut ehtinyt vielä eristää. Homma jatkui siis entisten eristysten korjailuilla.
Sidoin eristeen putkeen sähkökaapelilla. Saumoja voisi kursia kasaan hopeateipillä.
Ensimmäinen eristekerros paikoillaan
Ahtaudesta huolimatta sain vuorattua putken kertaalleen kokonaan eristeellä. Toisen eristekerroksen asentaminen onnistuu vain osittain. Eristys viimeistellään täyttämällä kolot putken takana villalla ja rakentamalla putken ympärille villalla täytettävä kotelo. Eli villoitusta työmaan villoitusvastaavalle riittää!
Toinen eristekerros aloitettu
Joonas värkkäili sähköjä saunatiloihin. Tekniikka asennettiin saunan seinän toisella puolella olevaan autotalliin.
Valokuidut ja kiukaan lämpötila-anturi on vedetty seinän läpi saunan puolelle.
Autotallin kaappiin on piilotettu valokuitujen keskukset sekä kiukaan ohjauskeskus.

Lauantaisauna

Sauna on saapunut tontille. Pienempinä ja isompina palasina, mutta kuitenkin. Joonas haki perjantaina suurimman osan puuosista Liperistä ja tänään täydensimme "puutteita" Kuopion Terran osilla. Voisin kuvitella, että ns. tavallisissa perheissä vietetään lauantai-iltaa saunoen ja Putousta katsoen, mutta meillä vietettiin viikon kivintä iltaa hankintoja autosta purkaen, saunan katon runkoja rakentaen ja puuosia öljyten. Mutta hei, näin tehden olemme pienen askeleen lähempänä uutta saunaa. Ja lauantaisaunaa. Ja lähempämä sen tavallisen perheen lauantain viettoa.
Tervaleppä saa syvän, kauniin värin parafiiniöljyn myötä.
Laudelautaa, paneelia, listaa ja kulmaa. Öljyttävää riittää.
Tiina sai haluamansa lauteen nurkan.
Kapeat kaarevat puuosat tulevat selkänojiksi lauteen nurkkaan sekä lauteiden ritelikköjen kiinnityspuiksi.
Terran ritilälista tulee katonrajaan.
Tervaleppäiset ilmanvaihtoräppänät
Katonraja-listojen nurkkiin tulee tälläiset "nännikulmat".
Saunan lasioven nupit ovat tietenkin myös tervaleppää.
Saunan ympärillä käy kova kuhina, mutta muutakin työmaalla on puuhasteltu.
Mm. alakerran vessan tasot on öljytty toiseen kertaan ja roudattu pelipaikalle.
Saunan katon runko on asennettu yhdensuuntaiselle kattopaneelille, mutta panelointistrategiaa vielä hiotaan.
Saunan katon syvennys oli alunpitäen Joonaksen idea, jolle minä en oikein syttynyt. Suunnitelman kehittyessä, olen kuitenkin alkanut lämpenemään ajatukselle. Syvennyksen pohjalle asennetaan lasinen mosaiikkilaatta ja sivuille saunankiukaan takaseinän luonnonkiveä. Luonnonkiven sekaan asennetaan valokuituja. Näin syvennyksestä tulee uniikki valaisin.
Luonnonkivi tulee syvennyksen sivuille.
Syvennyksen pohjalle laitetaan lasinen mosaiikki. Mosaiikki on vedenvärinen kuten tänään hankittu "löylykiulukin".
Puun ja mosaiikin lisäksi laajennukseen hankittiin myös rutkasti valoa.
51 halogeenia, 20 lediä ja 29 kuitua
Pienempi 9-kuituinen kuitusarja toiminnassa. Yhteen kuituun asennetaan linssi, joka hajottaa valon leveämmälle. Tämä kuitu asennetaan kiukaan yläpuolelle.
Rautakaupan alennusmyynti löytö!! Mustaa lasia, ja mahdoton kuvattava. Alunperin lamppua kaavailtiin alakerran vessaan, mutta katsotaan nyt mihin se lopulta päätyy.
Ihastuimme tänään Terran pussi-malliseen, antiikkimessinkiseen kristallikruunuun. Kruunu on tulossa the Spa:n kattoon. Yleisvalaistus tehdään halogeeneilla, jotka on valittu kruunun väreihin. Yllätykseksemme jouduimme vielä asennusteknisiin hommiin, kun kruunu tuli paketista 42 osana.
"Kristallinauhat" piti kiinnittää valaisimeen itse. Kissaa touhu jaksoi vielä alkuun kiinnostaa.
Nauhojen paksumpi pää kiinnitettiin lamppuun ja kapeampi alastulevaan kappaleeseen. Gromit väsähti kesken näpertelyn.
Bling bling

perjantai 25. helmikuuta 2011

Saunan henki

Laajennuksessa puhalsi tänään saunan henkäys. Joonas tilasi jo aamusta saunan osat paikallisesta "K-Saunasta", ja jo iltapäivällä kävi hakemassa tavarat tavarantoimittajalta, Erikoispuu Parkkiselta Liperistä. Samalla keikalla paneeleiden ja lauteiden päälle nostettiin ryöstösaalis, the Kiuas.

Kuten aiemmin olen urputtanut, niin himoitsemamme Harvian Kivi -kiukaan kaukosäädettävää mallia ei saa enää. Mutta ei se mitään, silti meillä on nyt sellainen ;) Poika tuli kotiin.
The Ilmeet, joista toinen ei saa tulla keittiön tasolle.
Kaukosäädinsysteemi maksoi noin 500e normikiukaan päälle, ja vaikkei tähän hintaan saa edes värinäyttöä, vaikuttaa laitteisto kaukosäätimineen sekä käyttöliittymineen erittäin laadukkaalta. Kaukosäätimestä voi käynnistää tai ajastaa kiukaan, seurata lämpötilaa ja tehoa sekä nähdä lämmityshistorian. Tässä tärkeimmät.

Huvitti kaukosäätimen mukana tullut seinäkiinnike. Kiinnittää nyt kaukosäädin seinään. Täh?
Kaukosäätimen näyttö on selkeä ja suomenkielinen. Oletuskieli venäjä ;)
Kiukaan ohjausyksikkö, lämpöanturi sekä antenni.
Loppukädessä emme enää ihmettele, miksi himoitsemamme kiukaan toimitus on lopetettu. Viime vuonna mallia on toimitettu tasan kaksi kappaletta, ja joista toisen kaukosäädin on päivätty vuoteen 2006.

torstai 24. helmikuuta 2011

Liekeissä

Isäntä on ihan liekeissä, koska nyt suunnitellaan saunaa. Paikalliselta rautakauppiaalta saatiin käypäset hinnat Erikoispuu Parkkisen osista, ja tänään tehtiin ostoslista. Ei tule kulmia meidän lauteisiin, kaikki on joka suuntaan kaarevaa ja pulleaa. Joonas tuskin malttaa odottaa, että rautakauppa huomenna aukeaa ja pääsee tilaamaan osia saunaa varten.

Sauna sitten päätettiin tehdä tikkuuntumattomasta ja hoitovapaasta käsittelemättömästä tervalepästä. Kylpyhuoneen kattoon ja seiniin asennetaan sen sijaan kauniin ruskeaa, lämpökäsiteltyä haapaa. Aiemmin raportoimani kiuas-ongelma ratkesi siten, että päätimme ryöstää haluamamme kiukaan Joonaksen vanhemmilta. Suunnitelma on hiippailla yön pimeydessä heidän taloonsa, ja vaihtaa langaton deluxe-kiuas langalliseen normikiukaaseen.

Saunasuunnittelun ohella työmaalla myös aherrettiin kivoja ja vielä kivempiä hommia. Näppärät Näpit ry. jatkoi saunan teippailua kunnes alumiiniteippi kului loppuun. Tämän jälkeen näppärät näpit siirtyivät timpurin apulaisiksi alakerran "pikkuvessan" kalusteiden rakenteluun.
Pikkuvessan allaskaapit tehtiin Ikea keittiön yläkaapeista. Ovia odotellessa. Ei ole tulossa koivupuuta ;)
Leveydestään huolimatta pisara-allas on sievä.
Allaskaapin kovapuinen pöytätaso on sahattu ja kertaalleen öljytty.
Edustan taso tulee vessanpytyn tekniikan kanneksi, takimmainen ihan jonnekin muualle.
Bauhausin edullista puutasoa meiltä löytyy entuudestaan alakerran salista ja yläkerran biljardihuoneesta.
Kauniista puutasosta karuun rakentajan arkeen. Työmaan virallinen villoittaja eristi yläkerran ilmastointikoneen sisääntuloilman putkea. Niiltä osin kun hän palkkatyöltään ehti. Kovin pitkälle työ ei vielä edennyt, mutta villoittajan mielenterveyden kannalta se oli varmaan ihan hyvä asia. Ei se villan pistely ja kutittaminen, mutta ne ahtaat väliköt.
Edistymää ei mitata metreissä, paitsi ilmastointiteipin kulutuksessa.
Ilmariputken ympärille pitäisi asentaa toinenkin kerros eristettä. Tekemätön paikka, mutta onneksi Joonaksella on suunnitelma. Jonka varmaan minä toteutan..
Ennestään tiukkaa asennustilaa ahdistavat lämmitysputket. Laajennuksen lämmitysjärjestelmä lämmittää myös ulkoa tulevan ilmanvaihto-ilman.
IV-putki on lähellä kaikkea: Kattoa, seinää ja IV-konetta. Revi siitä huumoria, kun nenääkin kutittaa.
Viikonloppuna saunasuunnitelmat saattavat kulminoitua saunaksi tai ainakin niiden osiksi. Saunakuume on nyt korkealla!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Konevoimaa kattoon

Tänään Näppärät Näpit ry:n teipatessa saunan seiniä, Joonas ja iskä asensivat autotallin nosto-ovien koneet. Kun Chamberlain LiftMaster 5580 -ovikoneet hankittiin loppukesällä yhdessä nosto-ovien kanssa, ne olivat markkinan nopeimmat. Vajaa puoli vuotta odoteltuaan laatikossa, ovikoneita päästiin nyt asentamaan. LiftMasterilta on tullut jo uusia mallejakin ;)

Vaikka asennusohjeet olivatkin hoonoa soomea ja tasoltaan hoonot, niin itse tuote vaikutti olevan hyvin jämäkkä.
Moottorin ja oven välinen ketju kulkee metallikotelon sisällä. Joonas kiinnittää kotelon päätä oven yläpuolelle.
Ovikoneita tuli kaksin kappalein.
Ovikoneet saatiin kiinni kattoon, mutta toimintaan niitä ei vielä kytketty. Voimansiirto ketjusta oveen on vielä asentamatta, eikä tällä kappaleella kiire olekaan. Laajennuksen sähkökeskus on nimittäin vielä kytkemättä, ja sähkö tulee rakennukseen roikalla. Ei oikein ole tarvetta kytkeä vähäisiä jatkojohdon päitä ovikoneille, joita kukaan ei kuitenkaan vielä käytä.

Moottori kiinnitettiin kattoon paketissa toimitetuilla pannoilla, ja voi härreguud miltä ne näyttävät!
Kiinnikkeet saatetaan, ehkä vaihtaa toisenlaisiin..

tiistai 22. helmikuuta 2011

Pehmeä huone

Saunan katon eristys saatiin tänään valmiiksi. Näin ollen koko sauna on nyt pehmustettu ja ilmatiivis. Seuraavaksi tilataankin jo paneelia.

Timpuri-mestarin suorien kulmien kammo sekä viehtymys monimutkaisiin kattoihin johti väistämättä monikulmaisen syvennyksen toteuttamiseen. Taas kymmenen vaihtoehtoa paneloida katto.
Published with Blogger-droid v1.6.7

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Talven satoa

Aloimme rakentamaan laajennusta viime toukokuussa. Täydellinen rakennuskesä olisi ollut poutainen, ja sitä mennyt kesä olikin, tosin hieman kuuma. Jo toukokuussa oli kaksi todella helteistä viikkoa, ja kun varsinaiset heinäkuun helteet pääsivät valloilleen, sai hikeä pyyhkiä elokuun lopulle saakka. Talvesta meillä oli vaatimaton toive, että siitä tulisi mahdollisimman lyhyt, leuto ja vähäluminen. Turha toivo! Ensilumet satoivat jo lokakuussa, ja pysyvä lumi marraskuun puolivälissä. Lokakuun lopussa meillä puuttui laajennuksesta autotallin ovet ja the Spa:n lasiulko-ovet sekä lattia. Onneksi ilma leutoni valupäiväksi, jotta erikoistoimenpiteisiin valun sulanapitämiseksi ei tarvinnut ryhtyä. Myös ovet saatiin asennettua pian valujen jälkeen.

Talvi onkin sitten ollut yhtä helvettiä. Lunta on tullut eniten koko omakotitalossa asumishistoriamme aikana. Lisäksi joulunseutuun yli kahdenkympin pakkasta piti yli kaksi viikkoa, ja tämä viimeisin kovempi pakkasjakso on kestänyt jo viikon. Viime keskiviikko-aamuna pakkasta meillä oli -32, ja tällä hetkellä kellarissamme olevat keppanat ovat jäässä.

Ei ole siis talvikaan mennyt kuten Stromsössä toivottiin, mutta kivoja kuvia siitä on tuloksena. Lumisateisen talven viimeisiä pakkaspäiviä viedään. Toivottavasti!
Ulko-oven päällä olevalle lipalle on kertynyt tuhti kerros valkoista kultaa.
Laajennus auringon kilossa, hiace jäässä
Pihassamme on suuri, minusta aika ruma kuusi. Kuusi kuivattaa nurmikon monen metrin säteeltä ympärillään ja tiputtelee runsaasti neulasia. Kuusen kaatamisesta ei kuitenkaan ole edes keskusteltu, koska se on vain on niin hauska. Kuusen alaoksat ovat katkenneet noin parin metrin korkeuteen ja runko on oksankohtien kohdilta pullistunut. Entiset asukkaat olivat nimenneet puun "tissikuuseksi".
Tissikuusi onkin aika nätti tiellepäin. Ja onko siinä kaksi latvaa..?
Tien varressa lumivuori peittää näkyvyyden tielle. Tästä on ilo peruuttaa tielle.
Talo on ihan tien vieressä, ja lumivalli ulottuu talon seinään. Onneksi on edes salaojat.
Pihan kulkuväyliä reunustavat korkeat lumikasat.
Autotallin katolla on käyty.
Mattotelineelle kulkeminen on hieman hankaloitunut.
Onneksi tänä vuonna ei laitettu havuja terassin kaiteen kukkalaatikoihin ;)
Jos talvi ei pian lopu niin hanki kiipeää terassille, ei vielä sentään parvekkeelle.
Lumenkaatopaikka on jo kaukana sieltä, mistä lunta kolataan.
Kaikesta huolimatta, talvi osaa olla myös kaunis.
Tässä vaiheessa talvea, kun enimpien lumisateiden ja pakkasten voisi kuvitella olevan historiaa, tuntuu hyvältä, koska selvitty on tästäkin. Töiden ja rakentamisen ohella. Ei tämä enää hankalammaksi voi mennä. Tai sitten äiti-luonnon pitää heittäytyä todella kekseliääksi.

Talvesta huolimatta, vapaapäivän johdosta työt etenivät työmaalla taas tänään.
Eilen saumattu autotallin punainen laatta kiillotettiin. Tasossa on virhe, mutta ei haittaa, koska siihen kohtaan tulee tiskiallas.
Myös yläkerran kylppärin seinälaatat kiillotettiin, ja lattia pestiin. Miksei kukaan kertonut minulle, että karhea laatta ja tumma sauma ovat nou nou..
Saunatiloissa ollaan taas yhtä askelta lähempänä löylyjä. Joonas rakenteli isänsä kanssa katon rungon ja tekivät eristykset.
Saunan katto - Yllättäen siinä on upotus.
Minun isäni on viisas mies sanoessaan, ettei Joonas taida osata tehdä suoria kulmia.
IV-putki mutkittelee nurkissa.
Talvi jatkuu, samoin rakentajan arki. Maanantai tuo tullessaan työmatkan Joonakselle ja kotityöleirin minulle, mutta loppuviikko tehdään iltavuoroa työmaalla.