sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

KKJ eli Kopolankadun juhannus

Juhannusviikonloppu tuli tarkkaan hyödynnetyksi työmaalla. Päivät ahersimme kaupungissa ja illaksi raahustimme kissoinemme ja hiekkalaatikkoinemme mökille saunomaan, muurikoimaan ja nukkumaan ihanan viileässä aitassa. Juhannusviikonloppu oli win-win -ratkaisu, jossa työmaa edistyi mutta ruotokin sai ansaitsemansa levon.

Juhannusaattona aloitimme yläkerran rungon tekemisen alakerran ulkoseinien rimoittamisella. Rimat kiinnitettiin harkkoseinän yläreunaan jousiteräksisillä ankkurinauloilla. Naulalle porattiin reikä harkkoon ja rima naulattiin ankkurinaulalla kiinni seinään. Hyvin toimii.

Rimojen alkuvalmistelua, reikien poraamista..

Rimat kiinnitettiin max. 60 sentin jaolla..

Rimojen kiinnittäminen edelsi yläkerran rungon alajuoksun kiinnittämistä, mikä tehtiin juhannuspäivänä..

125 mm leveän alajuoksun alle levitettiin solumuovi ja alajuoksu kiinnitettiin naulatulpilla..

Autotallin ovien yläpuolelle rakennettiin yläkerran painoa kannatteleva rakenne. Rakenteen pystytolpat ovat painekyllästettyä puuta. Yläosa vaati runsaasti aikaa ja suunnittelua, kun riittävän pitkää palkkia ei ollut käytettävissä. Mutta hyvä tuli ja kantava..

Autotallin ovien rakennetta ja naapurilta lainaan saatu pyörillä liikuteltava yli kolmeen metriin ulottuva rakennusteline. Helmi!

Tänään työskenneltiin kovassa tuulessa. Päivän piristys oli, kun Joonaksen serkut perheineen kävivät työmaavisiitillä. Piristävää oli myös, että nyt päästiin rakentamaan jo alajuoksusta ylöspäin.

Ensin Joonas suunnitteli, mittaili ja piirteli runkotolppien paikat..

Sitten päivä jatkui lisää suunnitellen ja harmaita hiuksia hankkien laajennuksen makuuhuoneen puoleisen päädyn korkojen parissa, mutta kun asiat yksi kerrallaan ratkesivat niin iltapäivän ja illan aikana makuuhuoneen runko alkoi valmistua huminalla.

Rakennuksen sivujen rakennetta: Runkotolppien päät on lovettu ja tolppien päälle on kiinnitetty ohjauspuu ja yläjuoksu. Kaikki puutavara 125 mm levyistä..

Makuuhuoneen runkotolpat on asennettu, samoin sivujen yläjuoksut. Makuuhuoneen päätyyn asennetaan ranskalainen parveke, jonka aukko näkyy kuvassa keskellä. Päädyn kattokulmaa on hahmoteltu lankulla. Runkotolpat sahataan oikeaan pituuteensa sitten, kun kattovasat on kiinnitetty..

Makuuhuoneen päätyä ulkopäin. Ei kannata antaa vinoreivojen hämätä..

Puutavarakasat ovat alkaneet huventua vauhdilla. Kuvassa myös Joonaksen suupieliä ylöspäin nostava, uusi sirkkeli. Uusi sirkkeli vasemmalla, ja myös edelleen käytössä oleva vanha palvelija oikealla..

Huomenna alkaa arki, mistä ulkoilusta ja mökkielämästä väsytetty raksakissa on vain hyvillään. Puhun siis kissastamme Gromitista, en itsestäni ;)

torstai 24. kesäkuuta 2010

Operaatio 20 tonnia betonia

Eilinen ontelolaattojen asennus meni aivan nappiin. Harkkoseinien mitoitus oli kohdallaan ja ontelolaatat istuivat niiden niskaan kuin valettu. Ontelolaatat tulivat Parman Joutsenon tehtaalta, ja asennustyö suoritettiin tehtaalta saatujen ohjeiden mukaan. Ontelolaatat tuonut kuski ja Jukka kiinnittivät nostoketjut laattoihin ja nosturikuski ohjasti raskaat ontelolaatat Joonaksen ja isäni ohjailtavaksi paikoilleen. Yhteistyö pelasi, ja noin 80 neliöisen alueen asennukseen aikaa kului tunti ja vartti. Hyvä pojat!

Kiitos Pirkko Paparazzin, minulla on nyt kuvia esiteltäväksi operaatiosta nimeltä "20 tonnia betonia". Kollegaani Liisaa lainaten: CONCRETELY FOR YOU!

Tässä koko komeus vielä kuorma-auton lavalla..

Aloiteltiin pikkusuikaleella..

..ja sitten päästiin tositoimiin..

Autokuski, Jukka ja nosturikuski hoitavat hienosti nostot..

..ja Kattokassiset asentavat laatat paikoilleen..

Välipohja alkaa hahmottua. Myös rakennusvalvoja on päässyt paparazzin luuppiin..

Amatöörin näkökulmasta, hassun näköistä on tämä ontelolaatta! Tämä homma ei tosiaankaan näytä 1.6 tonnin painoiselta per siivu, ja pisimmät laatat ovat painoltaan vielä 2.2 tonnia. Kaiken lisäksi välipohja "hudjuu" kun siinä kävelee reippaasti. Mutta pitäisi kuulemma kestää, joten naureskellaan vaan ;) ..

2.2 tonnia, hehheh..

Viimeistä ontelolaattaa viedään..

Tämä on kuin Olkiluodossa, jossa olin viime kesänä työkomennuksella mm. todistamassa "The Domen" laskemista paikoilleen. Eli se oli se valtava betonikupoli, joka nostettiin reaktorirakennuksen katteeksi. Tai oikeastaan se oli vasta sisempi osa kupolia, ja se nostettiin viikonloppuna jolloin olin kotona Varkaudessa. Mutta maanantaina töihin mennessä, näin 3.000 ensimmäisen, puolalaisen ja kroatialaisen joukossa reaktorirakennuksen päällä olevan kupolin ja sen huipulla liehuvan Suomen lipun!

Valtakunnallisesti meidän autotallin viimeisen ontelolaatan asentaminen ei ehkä ihan vedä vertoja The Domelle, mutta henkilökohtaisella tasolla se on kuitenkin vähintään yhtä merkittävä askel..

Valmista tuli, mutta kuka sammutti valot..?

Seinien ja ontelolaattojen väliin asetettiin muoviset asennuslevyt, jotka sanalla sanoen näyttivät ihan legoilta ja joiden ei todellakaan voisi kuvitella kantavan tuhansien kilojen painoisia laattoja. Mutta niin vaan päivä paistaa seinän ja katon välistä..

Päältäpäin, ontelolaattakatto/lattia näyttää tältä. Ensin autotallin katolla/Joonaksen työhuoneessa alla olevien saunatilojen ja yllä olevan makuuhuoneen suuntaan..

..sitten autotallin katolla/vaatehuoneessa Joonaksen työhuoneen suuntaan..

Mitenkä tuo auto edes mahtuu tähän pikkuriikkiseen talliin..?

Ken luulee, että seinien muurauksen ja ontelolaattojen asentamisen jälkeen betonimyllyn voisi myydä eteenpäin, hän erehtyy. Ontelolaattojen seiniin ja yhteenliimaamiseen on nimittäin jo ensimmäisen vuorokauden aikana saatu kulumaan tuhat kiloa betonia ja lääriminen vielä jatkuu. Äh.

Eilisen ontelolaattaprojektin ohessa nosturi nosti tienvarresta tuhannen kilon vajaat betoni- ja laastisäkit sisälle sen hetkiseen avo-autotalliin, tulevaan katettuun ja myöhemmin lämpiävään autotalliin.

Ontelolaattojen asennusiltana Joonas ja iskä muurasivat vielä kerroksen halkaistuja harkkoja ontelolaattojen ympärille. Iskä hyödynsi uutta ideaansa halkaista harkot polyuretaanin kohdalta moottorisahalla. Voin kertoo, että kävi pölläkkä! Valitettavasti Pirkko Paparazzi roudasi tällöin puutavaraa, eikä tapahtumasta ole kuvamateriaalia.

Alla kuitenkin, ainakin tiedossani oleva, viimeinen harkkokierto..

Ei kurkkaa enää välipohja..

Ontelolaattojen sivujen muuraamisen jälkeen, tänään "lääriminen" jatkui betonin kantamisella ontelolaattojen ja harkkoseinän väliin. Joonas teki tonnin betonia ja kantoi sen sanko kerrallaan alumiinitikkaita yläkertaan..

Iskä sössi soosin betonien väliin ja äiti ilmasi löysän betonin valumaan seinän ja ontelolaatan väliin..

Ontelolaattojen sekä harkkoseinän väliin asennettiin harjateräkset ennen muuraamista..

Ihana kuva. Olispa kiva ottaa aurinkoa parvekkeella eikä kärvistellä paahteessa työmaalla. Hyvää eli huonoa. Ainakin aika raksalla kuluu nopeasti..

Rakennustarkkailijakin reipastui nousemaan ruosteisten harjaterästen päältä poseeraamaan..

Paitsi että eilen toteutui työmaan "raskain" vaihe, niin väitän, että samalle päivälle sattui myös työmaan fyysisesti raskain vaihe. No, en tiedä. Onhan tuota tavaraa kannettu tonneittain työmaalle aiemminkin. Hmmm.. Minut ainakin eilinen pisti liki sairaslomalle.

Pihatielle saapui eilen nimittäin 3 km puutavaraa, jotka kannettiin mies- ja naisvoimin pihan puolelle. Homma jatkui iltakymmeneen asti ennenkuin viimeinenkin "lauta" oli pois pihatieltä.

Puutavara pihatiellä..

..ja kuin taika-iskusta, nurmikolla..

Sama ilman pelargonioita..

Joutuihan siinä välillä pari kertaa pihatien ja pihan väliä kulkemaan. Kuvassa menossa painavimmat kattovasat..

Gromit nauttii meidän hänelle rakentamasta terassista. Tarjoilu vain on hidasta tai jopa puuttuvaista..

Laajennuksen ensimmäinen kerros on päässyt nyt harjaansa, toista kerrosta aletaan rakentamaan saapuneesta puutavarasta heti huomenna. Muista pyhittää lepopäivää vai miten se nyt menikään..

Itseni ja koko ilmaistyövoiman puolesta haluan toivottaa:
Aurinkoista ja iloista juhannusta!!

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Maistiaisia

Ontelolaatat saapuivat tänään sovitusti ja ne nosteltiin paikoilleen nosturin avulla. Koko homma oli tehty tunnissa ja vartissa. Asennusprojekti oli sanalla sanoen tylsä. Itse en ollut paikalla, ollessani töissä mutta minulle on kerrottu, että ongelmia ei ollut eikä siinä ajassa mitään hauskaakaan ehtinyt tapahtua.

Ontelolaattojen lisäksi tontille saapui 3 km puutavaraa, jota iltakymmeneen asti kannettiin pihatieltä nurmikolle. Näin ollen en nyt tällä hetkellä ole kovin terävässä iskussa kirjoittamaan blogia ja valitsemaan kertovaa kuvasarjaa päivän kulusta. Siispä julkaisen tänään ihan vain muutaman otoksen, ja lupaan tarinalle täydennystä kun ehdin ja jaksan käydä läpi kaikki Pirkko Paparazzin ottamat kuvat..




tiistai 22. kesäkuuta 2010

Epäilyttävän hyvä fiilis

Huomenna on odotettu ja jännittävä päivä. Silloin nimittäin ontelolaatat saapuvat työmaalle. Ontelolaattojen oli määrä alunperin saapua jo viikkoa aiemmin, joten alakerran ulkoseinien muuraus aikataulutettiin sen mukaan. Ontelolaattojen viivästyttyä työmaalla on muurattu väliseinää, asennettu salaojia ja sadevesijärjestelmiä sekä tehty täyttöjä ja muuta pihan siistimistä. Eilen Joonas teki vielä autotallin oven kohdalle ulospäin viettävän valukakun, josta pari kuvaa seuraavaksi..


Huomaa viisas-pääsee-vähemmällä -valumuotti..

Tällä työmaalla on tehty jo kolme valua, kaikki sateettomia. Onkohan herra Ukko S. Myrsky muuttanut mielensä meidän suhteemme..

Ontelolaattojen saapumiseen on siis saatu valmistautua ilman sen kummempaa jännittämistä. Itseasiassa fiilis on tällä hetkellä melkein epäilyttävän hyvä. Ei voi kun toivoa, että Suuroperaatio-20.000 kg betonia sujuu hyvin!!

Huomenillalla tämän näkymän pitäisi olla jo aika toisenlainen..