tiistai 31. elokuuta 2010

Rahinointia

Elokuun viimeiset päivät on värkkäilty työmaalla kahdestaan.

Erilaista läärimistä on harrastettu niin pikkuvalujen..

..kuin muuraksenkin parissa..

Myös alakerran saunatilat on nyt tyhjennetty laudoista ja niiden harkkoseinien tasoittaminen on aloitettu. Tosiaan vasta aloitettu. Neliöitä saunatiloissa on noin 2o ja kaikki seinät tullaan tasoittamaan kolmeen kertaan. Lisää tasoitettavaa löytyy noin 60 neliötä autotallin puolelta sekä yläkerran kylppäristä (kuva yllä). Tässä projektissa ei kaksi sangollista seinään lääpittyä tasoitetta vielä paljon paina ;) Urakka jatkuu, talkooväkeä odotellessa..

Joonas on myös nikkaroinut yläkerran väliseinien runkoja. Eilen illalla sirkkeli soi ja vasara paukkui iltayhdeksään. Naapureille pahoitteluni meluamisesta.

Vasemmalla yläkerran kylppärin harkkoseinä, edessä vaatehuone (=Tiinan oma budoaari) ja oikealla parioven aukko Joonaksen työhuoneeseen..

Rakentumassa Carlo Gavazzin Varkauden toimipiste..

Eilen pistäydyimme myös isossa kaupungissa verhoilukiviostoksilla. Lukuisista vaihtoehdoista huolimatta, tai ehkä niiden johdosta olimme sillä ja vähällä palata tyhjin käsin. Aito kiviseinä houkutteli, mutta päädyimme lastaamaan farmarin kontin täyteen Starkilta Deco-Stonen beigeä puristekiveä. Lähipäivinä toivottavasti saamme ne myös seinälle.

lauantai 28. elokuuta 2010

Betonimiehet heiluttaa

Vesisateet ovat kastelleet seinät ja telineet, ja tehneet maalaamisesta entistä epämiellyttävämpää, joten olemme siirtyneet tekemään töitä sisätiloissa. Perjantai-ilta ja lauantai ovat kuluneet harkkojen ja lillinkien parissa, eli on jatkettu yläkerran kylpyhuoneen harkkoseinien tekemistä.

Harkkojen lyhentäminen käynnissä..

Kipinöintiä ja betonipölläkkää..

Tänään kävimme läpi kaupungin rauta- ja sisustusliikkeet etsiessämme verhoilukiviä yläkerran takkaseinälle. Saimme todeta, että hintahaarukka on pöyristyttävät 60-180e/m2 ja kaikki kivet ovat käytännössä tilaustavaraa. Kiviseinää jäljittelevää laattaa oli eräässä liikkeessä saatavilla hintaan 25e/m2, mutta se ei oikein minua sytyttänyt. Netistä verhoilukiviä löytyi halvimmillaan noin 40e/m2 toimituskuluineen, mutta en osaa ostaa pintaa sitä näkemättä. Saattaa vaatia Kuopion keikan ensi viikolla verhoilukivien kotiuttamiseksi.

Takkaseinä on jo tasoitettu verhoilukiviä varten..

Yläkerran kylppärin seinät ovat nousseet liki harjakorkeuteen. Taipumuksiimme kuuluu suorien kulmien välttäminen ja kylppärissä tätä taipumusta on päästy taas toteuttamaan, lasitiilien kera..

Yläkerran kylppäriaihiota sisältäpäin..

Lasitiiliä tulee ainakin vielä yksi kerros näiden neljän päälle, ja oviaukko vie takkahuoneeseen..

Lopuksi vielä lauantaisaunanlämmitykseen lähtiessä (makuuhuoneen ranskalaisen parvekkeen kautta) viimeinen vilaus työmaalle: Edessä makuuhuone, sen takana vasemmalla kylppäri ja oikealla takkaseinän takana yllättäen takkahuone. Takana oikealla Joonaksen työhuone ja vasemmalla mun "The Cribs" vaatehuone..

torstai 26. elokuuta 2010

Harkon harmaa syksy

Tänään, torstaina 26.8.2010 pyhittiin pölyt halogeeneista ja viritettiin valot työmaalle. Tihkusateen vuoksi duunia on myös siirrytty tekemään sisätiloihin, ja tänään piti pukea vaatetta pitkien housujen alle. Tästä voinee päätellä, että syksy on tullut kaupunkiin.

Eilen muurattiin yläkerran vessaan seinien ensimmäinen harkkokierto ja tänään seinien muuraamista jatkettiin kuivuneen, jämäkän pohjan päälle..

Yläkerran "vessaan" tulee wc:n lisäksi höyrysuihkukaappi ja kampauspöytä eli tilaa tarvitaan..

Tänä aamuna kello 6.20 työmaalle saapui yläkerran takka. Meidän piti alunperin hankkia pelkkä takkasydän ja muurata ympärille takka itse, mutta viime metreillä päädyimmekin hankkimaan takan kokonaisuutena, toimitettuna tontille. Takka ja Schiedel -valmispiippu ostettiin Ultimate Marketista, malli Ultimate Takkauuni 2. Ultimaten takat valmistaa Suomen Takkateollisuus Oy Rajamäellä ja toissa keväänä alakerran saliin muuraamamme takka on samaa alkuperää. Muihin markkinoilla oleviin takkoihin Ultimaten takat ovat huomiota herättävän edullisia, mutta ei niissä todellakaan ole mitään vikaa. Päinvastoin, takat ovat tyylikkäitä ja yhden todella kylmän talven lämmittämisen jälkeen voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todistaa, että hyvin lämmittää.

Tänään muurattiin takalle seinä makuuhuoneen ja "takkahuoneen" välille..

Sama seinä takkahuoneen puolelta..

Vielä sokerina pohjalla, rakennustarkkailija Gromit valvoo työtä (=lymyilee) lasin takana..

tiistai 24. elokuuta 2010

Killumista pimenevissä illoissa

Arki on tullut työmaalle. Työmaan etenemistä hidastavat vilkastuneet työt sekä joka ilta vain aiemmin hiipivä hämäryys. Onneksi osa-aikaeläkeläis-työmiehet ovat jaksaneet olla apuna työmaalla, jotta käytössä oleva, valoisa aika tulisi mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Rakennustyömaalla on urakoitu räystäslautoja, vuorilautoja sekä vihreätä ja valkoista maalia, eli samaa settiä kuin viimekin viikolla.

Joonaksen työhuoneen ikkunasyvennys sai eilen loput ulkovuorauksesta sekä räystäslaudat..

Seinien viimeistä maalipintaa on kimpuroitu sekä telineiltä että maasta käsin A-tikkailta..

Iskälle mieluinen työntekoasento..

Työtehoseura suosittaa, ja työturvallisuusviranomainen kiittää..


Räystäsukot..

Viime päivinä olemme taas saaneet muistutuksen siitä, että asumme susirajalla. Joonas meni perjantaina hakemaan seinämaalia, Värisilmän öljymaalia paikallisesta maaliliikkeestä. Kauppiaalta oli sattunut kyseinen maali loppumaan, mutta lupasi sitä saapuvaksi maanantaina. Koska olimme menossa viikonlopuksi isoon kaupunkiin ottamaan vastaan maanmainion yhtyeen U2:n, ei maalia lähdetty hakemaan muualta. Mutta kuinka ollakaan, kun Joonas maanantaina meni uudelleen hakemaan maalia, tuli vastaan jälleen ei-oota ja että tule huomenna uudestaan. Voi elämän kevät tätä kaupunkia ja tämän kaupungin palveluita! Ja sitten vielä ihmetellään, että ihmiset käyvät ostoksilla isommissa kaupungeissa. Mutta kun sieltä oikeasti saa tavaraa, ettei tarvitse odotella ja ravata kyselemässä, ja usein vielä pikkunarikoita halvemmalla. Ison kaupungin reissultakin palasimme mukanamme kaksi seinään asennettavaa Westerbergs wc-istuinta, hintaan 299 e/kpl.
Jokaisen isomman remontin yhteydessä meillä on ollut tapana tehdä ostosmatka pääkaupunkiseudulle. Viikonlopun U2/Korkeasaari/rautakauppa -reissu ei varsinaisesti täyttänyt kyseisen ostosmatkan tunnusmerkkejä. Olimmehan liikkeellä farmariautolla pakettiauton sijaan. Varsinainen hankintamatka tullaan tekemään lähiviikkoina, lokakuun loppuun mennessä, ja siitä siis tarkemmin silloin..
Paitsi, että tästä kylästä ei saa maalia kuin tilaamalla, niin maali ei ole edes saman väristä kuin edelliset purkit. Kuten kuvan päätyseinästä voi ehkä erottaa..

Voihan se olla, että väri tasoittuu kuivuessaan(?) tai että väriero ei johdu tästä hiilenharmaasta kaupungista(?). Olisihan sitä myös voinut maalata laudan koko seinän matkalta kerralla, jolloin värieroa ei huomaisi, mutta ei sitä aina vaan jaksa eikä jouda.
Vaan päättyköön nyt pikkukaupunkipaatos ja siirryttäköön päivän tasalle. Paitsi että yllä oleva kuva paljastaa kirjavan päätyseinän, siitä myös ilmenee että Joonaksen työhuoneen ikkunasyvennys on saanut nurkkalautansa ;) Kerrottakoon myös, että kaikki laajennuksen vuori- ja räystäslaudat on nyt asennettu ;)) Mutta maalaususrakka jatkuu, samoin räystäiden asennus :( ..paitsi jos sataa, koska silloin maalausurakka ja räystäät siirtyvät. Työt eivät silloinkaan keskeydy sillä työmaalta löytyy tekemistä myös sadepäivän varalle. Laajennus ei ole ihan vielä valmis.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Maalaustalkoot

Laajennus on nyt saanut räystäslautansa ja pääty "kottaraisenpönttönsä" kuten kuvista ilmenee..


Nyt on aika maalaustalkoiden. Tänään maalaamassa olivat Joonas ja Jukka-isä, minä vapisin tikkailla matalemmilla kohdilla. Naapurilta lainaan saamiemme telineiden sekä rivakoiden pensselisetien johdosta, maalaustyöt sujuivat nopeasti.

Laajennus alkaa näyttää pian talolta..

Vanha kohtaa uuden..

Missä Jallu luuraa..?

Vuosien varrella, erityisesti tämän kesän aikana olen saanut huomata, että asuinalueellamme asuu hyvää makua arvostavia ihmisiä. Remontoidessamme ja laajentaessamme olemme saaneet runsaasti positiivista palautetta. Miten talo on kohentunut, kuinka kaunis väri ja että laajennus näyttää siltä kuin se olisi kuulunut taloon jo alunpitäen.. Vanhan korjaamisen ja nykyelämän siihen sopeuttamisen suhteen on niin monta mielipidettä. Joku tykkää, mutta joku voi syväoksentaa meidän tapaamme muokata vanhaa taloa meille sopivaksi. Itse tiedämme mistä pidämme, me (pankin ohella) omistamme talomme, ja myös teemme siihen ne muutokset mitä haluamme (kaupungin viskaalin luvalla). Mutta koska olemme tuntevia ihmisiä, me myös välitämme muiden mielipiteistä. Näin ollen tuttaviltamme ja naapureiltamme saamamme palaute on ollut tervetullutta ja rohkaissut meitä toteuttamaan itseämme projektin edetessä.

Läheistemme mielipiteitä ei lasketa, hehän tykkäävät jos mekin tykkäämme. Siteeratakseni erästä läheistäni ruokailuhuoneen barokkivalaisimesta: "Onhan se ihan kiva, jos tykkää semmosesta tummasta..". Siksi läheisiä ei lasketa ;)

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Seinä nousee pystyyn

Laajennusprojekti ei todellakaan ole pysähtynyt, mitä nyt vähän hidastunut töiden ja muiden harrasteiden johdosta. Laajennuksen edistymisen seuranta blogissa päivittäin on vain tuntunut pölhöltä, kun työt eivät niin kauheasti yhdessä illassa etene. Vuorilaudoitusta olemme pääosin tällä viikolla urakoineet mutta myös räystäslaudoitus on hyvällä mallilla. Siinä sivussa myös loput kadun puolen katosta on valmistunut ja pensasaita leikkaantunut. Piha ja autotallikin ovat siistiytyneet hirvittävästi, kun 9 kuutiota jätettä vietiin kaatopaikalle, ja 12 kuutiota oksia ja juuria kärrättiin risupaikalle. Vielä kun tehtäisiin keikka moottoriradalle niin päästäisiin eroon harkkosilpusta.

Tänään laudoitettiin tienpuolen seinää. Minä sirklailin lautoja ja Katto Kassinen roikoili tikkailla..

Kissalla oli tuijotuskilpailu varjonsa kanssa naapurin Maukka-kissan ja oravan kohtaamisen välillä..

Tältä työmaa näyttää tällä hetkellä..


Pihan puolen osa on saanut jo räystäslaudat sekä päätykoristeen!! Niin se valmistuu step by babystep..

Yläkerran sivuseinälle ideoidaan jonkunlaista koristetta/täytettä. Valkoinen vaakalauta on täll' hetkellä kovassa kurssissa, mutta palataan asiaan sitten kun päästään tekemään nurkkalautoja ja oven/ikkunanpieliä..

Uusi viikko on taas aluillaan. Tiedossa on ainakin vuorilaudoitusta ja takan hakua Rajamäeltä, ja kaikkea muuta mitä keksitään.

perjantai 13. elokuuta 2010

Saaristokaupungin helmet ja si(mpuk)at

Minä pidin tänään tämän kesän ensimmäisen kesälomapäiväni, kun kävimme vähän niinkuin viime tingassa Kuopion Asuntomessuilla. Nightwishin Marco Hietalaa ei tonteilla näkynyt notkumassa, mutta eräs toinen "rokkari" teki meihin vaikutuksen ;) Messujen kallein talo, Villa Valo erottui muista taloista poikkeuksellisen laadukkaalla toteutuksellaan, ajattomuudellaan ja kodikkuudellaan. Huonoa tässä torpassa oli korkeintaan hintalappu.

Koska kyntemme eivät riittäisi Villa Valon kaltaiseen lukaaliin, niin meidän täytyy vain olla tyytyväisiä oman Villa Kopolamme pikkuhiljaiseen laajentumiseen ja haalia messuilta ideoita sitä varten. Seuraavaksi esittelen mukaamme tarttuneita yksityiskohtia, joita voidaan mahdollisesti kehittää toteutettavaksi omassa projektissamme.

Ideat on jaettu teemoihin, jotka meitä eritoten kiinnostivat, esim. vessat, kylpyhuoneet, saunat, vaatehuoneet ja tulisijat. Eli juuri ne elementit, joita pian tulemme tarvitsemaan 150m2:n palapelin kasaamisessa.

WC-tilat

Kaunis lavuaari yläkerran kylppäriin?

Punaista lasiallasta meille ei tule, mutta lasialtaaltaan valaiseminen altapäin oli hauska idea..

Villa Valon vessat ja kylpytilat oli kauniin lämpimästi valaistuja..

Messujen seurauksena Tiina tahtoo yläkerran kylpyhuoneeseen meikkipaikan..

Herkkä vessapaperiteline..

Saunatilojen "pikkuvessan" perälle tulee jonkun verran tekniikkaa. Jorma Uotisen Italia-talossa pöntön tekniikka sun muuta on piilossa kiiltäväksi maalatun levyn takana, ja tekniikan yläpuolelle on asennettu samasta levystä tehdyt kaapit. Mietintämyssyyn jäänyt ajatus..

Luonnonkivinen takaseinä on mielenkiintoisesti saumattu mustalla. Kuva ei imartele yhdistelmää, vaikka luonnossa se oli vähintään mielenkiintoinen, jopa varteenotettava ajatus..

Kylpyhuoneet ja kaakeloinnit

Naivi, mutta hauska bling-bling kaakeli. Melko tavallinen mattapintainen seinälaatta, johon on istutettu "timantteja". Timantit kimaltelevat valossa kuin vesipisarat..

Mahdollinen Oraksen suihku saunaosastolle, aika perusjuttua..

Kaareva suihkunurkkaus on mielenkiintoinen vaihtoehto..

Pullojen ja purkkien säilytyksen kylpyhuoneessa voi ratkaista monella tavalla. Tässä paikka purkeille löytyy ledillä valaistusta kolosta maitolasin takaa..

Reikä katossa..

Saunatiloihin tulee kaksi suihkua. On hyvä ajatus asentaa kaksi erilaista suihkua kahden samanlaisen sijaan. Messuilla heräsi ajatus myös mahdollisen sadesuihkun hankinnasta..

Luonnon kiviseiniä messuilla oli poikkeuksellisen vähän. Ovat kai menossa pois muodista, mutta minun silmääni ne jotenkin vielä lämmittävät..

Tästä suihkuratkaisusta emme olleet ihan samaa mieltä, mutta väliseinän sisään asennettu valo loistaa kivasti lasitiilien takaa..

Saunat

Hieno valaistu kiviseinä, kuva taisi olla myös kotiin jaetussa messulehdessä..

Lauteet on suunnattu hyvin kiukaan ja ikkunan suuntaan, pois suihkuttelijoista..

Meillekin haluttaisiin mahdollisimman tilava keskilaude, joten kuvan mukainen rappunen alalauteen sijaan tuntuu hyvältä ratkaisulta..

Lisää reikiä katossa, nyt saunan puolella..

Grillit

Laajennuksen myötä, terassille puhkaistaan kulkuaukko saunatilojen suunnasta, jolloin kaasugrillille ei ole enää sijaa majatalossa. Uusi sijoituspaikka voisi olla erillinen katos..

Tulisijat

Upea takan kaakeli..

Villa Olivian takassa on myös upea laatta, myös design miellyttää..

Vaatehuoneet

Walk-in closet. Omistaja on tainnut katsoa Cribsiä kuten minäkin..


Toinen vaatehuone, jossa on panostettu käytännöllisiin säilytysratkaisuihin..

Työhuoneet

Huippumyyjän tyyli..?

Olin ainakin itse ajatellut Joonaksen työhuoneesta tulevan meille ominaisen tamminen pehmeine sävyineen ja romanttisine kirjahyllyineen. Messuilla kuitenkin molemmat ihastuimme tähän hieman eri tyyliseen, miehiseen ja moderniin työhuoneeseen. Ja mikä ettei tilkkutäkkikotiimme mahtuisi taas yksi uuden tyylinen huone! Toki höystettynä pienellä sohvannurkalla teetaukojen rentoutumista varten. Sekä kissanpuulla ;)

Muuta

Laajennukseen on tulossa ranskalaisen parvekkeen ovi (sisäänpäin avautuva 140 cm leveä pariovi) sekä alakerran saunaosastolle samoin 140 cm pariovi. Molemmat kalliita erikoisulko-ovia. Messuilla pariovitutkamme havaitsi muutaman ulkoparioven, joiden valmistajista vain yksi oli uusi tuttavuus. Mutta yksikin riittää jos hinta vain on oikea, eli ei kun ottamaan yhteyttä tehtaalle..

Didrun didrun. Välillä kameraan tarttuu myös tavaraa, joka on vain hauskaa mutta mitä ei ole tarvetta toteuttaa..

Meillä on jo aiemmin remonttikohteissa harrastettu näitä alaslaskettuja kattoja halogeenivalojen asentamiseksi, mutta tämän messutalon halogeenikotelossa oli erilaista keveyttä. Mieleenpainuva oli myös tämän master-makuuhuoneen näköala alas Kallaveelle, mihin meillä myöskään ei ollut varaa..

Tämä on Eila-mummille..

Voi hyvänen aika tätä sisustusta..

Summa summarum, Kuopion Asuntomessualue on upea paikka ja taloissa löytyy melkein kaikkea laidasta laitaan. Mutta täytyy sanoa, että kyllä on rakentaminen kallista, kun edullisinkin messutalo on kustantanut rakentajalleen vähintään 270t€. Selkeänä erona esim. viime vuotisiin Valkeakosken Asuntomessuihin oli "ökytalojen" puuttuminen. Tämä nyt ei välttämättä ole huono asia, mutta Utelias-Uuno olisi halunnut taas kurkistaa, kuinka oikeat rikkaat Suomessa elävät. Ainakin Kuopiossa "vaatimattomasti".

Kaipaamaan jäimme kunnon terasseja ja rantarakennelmia sekä autotalleja. Yleensäkin pihoissa oli harvoin tilaa useammalle autolle ja autotallit olivat pääasiassa katoksia tai tavallisia koppeja ilman minkäänlaista panostusta kalusteisiin tai paikkoihin työkaluille. Messualueelta taisi löytyä vain yksi talo, johon meidän kaltainen neljän auton perhe olisi kulkupeleineen ja työkaluineen sopinut.

Messupäivä virui iltaan, ja onneksi Gromit-kissa oli päivähoidossa Marju-tädin luona ettei siksi tarvinnut kotiin kiirehtiä. Mahtoi kollilla ollakin mukava hoitopäivä, kun hän on nyt ottanut lukua viileällä laminaatilla koko illan. Zzzz..