torstai 10. maaliskuuta 2011

Vahva käsityön leima

Olen saanut kyseenalaista kunniaa työmaan virallisena villoittajana. Villoitukseni on tarkkaa ja siistiä, mutta inhottava, pistelevä ja kutiava homma tekee minusta kiukkuisen. Eilen työmaalla taas kipunoi, kun palasin yläkerran IV-putken äärelle tavoitteenani saada putki pakettiin.
Putkea kiertää kaksi kerrosta sähköjohdolla sidottua, alumiinipintaista villaa. Villat vielä tursottavat saumoissa.
Vaan eivät tursottaneet pitkään. Kursin eristeet kasaan alumiiniteipillä.
Alakerrassa on häärinyt kaksi innokasta puuseppää sekä yksi väsymätön apulainen. Puusepät ovat koonneet lauteiden osia sekä rakennelleet lauteiden rungon. Kakkosnelkun loppuminen kesken illan ei sekään vauhtia hidastanut, sillä kakkosvitosesta sai vielä sirklaamalla tehtyä viimeiset osat.

Erikoispuu Kauko Parkkisen lauteiden eturauna on muhkea. Muhku kootaan pyöristetystä ylä- ja alareunasta sekä kapeammasta keskiosasta. Saunastamme ei ole tulossa kokonaan tervaleppäinen, koska muhkun keskiosaksi valittiin vaaleaa haapaa.
Muhkun nurkkakappale on katseen vangitsija.
Saunan lauteiden järjestystä on suunniteltu ja pyöritelty pitkään, mutta loppujen lopuksi oli vain yksi ratkaisu. Kiuas tulee saunan vasempaan takanurkkaan ikkunan alle. Oven oikealle puolelle tulee L-mallinen laude ja vasemmalle lyhyempi tumppi. Lauteiden kulmat vedetään suoriksi Parkkisen erikoispuuosin.
Pöyristyttävän pyöreitä muotoja
Pyöreät muodot ottavat kulmia enemmän tilaa, joten osilla piti harjoitella ennenkuin alettiin rakentaa lauteiden runkoja.
Ikkunan puoleiselle seinustalle tulee lyhyempi laude.
Vastapuolen L-mallisen lauteen nurkkaan tulee valmis nurkkakappale. Myös pyöreisiin päätyihin tulee valmiit pyöristetyt laudepuut.
Kiukaan varoetäisyys puuosiin on vähintään 10cm, eikä näyttävää kiuasta olisi älyä liian tiukkaan nurkkaan ahtaakaan. Kiuas tuodaan siis reilusti irti seinästä ja sitä korotetaan kahdeksalla sentillä.
Korottamiseen käytetään harkkoja.
Lauteiden rungot siis valmistuivat tänään. Keskilaude kattaa koko saunan eli turhaan panostettiin lattian ja seinien laatoitusten habitukseen. Korkeintaan siivouksen yhteydessä tulee ihailtuja huoliteltuja saumoja.
Lauteiden runko on leivottu mitallistetusta kakkosnelosesta.
Miehen suunnittelema sauna ei ole kovin siivousystävällinen.
Kiukaalle on tehty oma karsina, samoin upotettavalle löylykiululle omansa.
Työmaallamme lymyilee lyijynakkeli. Meillä on perinteisesti ollut suuri käyttämättömien kynänpätkien varasto, jolla laajennuksen alkutaipaleella varustin Joonaksen pakin. Viime viikkoina kyniä on kyselty, haeskeltu ja lainailtu, kun kynävarasto on rakennuksen edetessä huvennut ykköskappaleisiin. Lyijynakkeli on selvästi ollut asialla. Mutta ei syytä huoleen..
Pirkko toi lyijynakkelille taas ison kasan töitä ;)

2 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hienolta nuo lauteet..itse päädyin aikanaan sunsaunan vakio malleihin, mutta tulevaisuudessa täytyy ottaa neuvosta vaari ja rakennella jotain kivempaa.. Ja hopea teippikin on päässyt valloilleen näemmä ;)

    VastaaPoista
  2. Saunoja voi tehdä niin monella tavalla. Suorastakin tavarasta hyvä timpuri saa tehtyä nättiä ja muutamalla erikoisosalla saa vähän tuunatumman saunan. Meillä timpuri on päästetty herkuttelemaan kaikilla "miesten karkkikaupan" antimilla ja tässä tulos ;)
    Hopeateippi rules!

    VastaaPoista