perjantai 21. tammikuuta 2011

Sano G niinkuin Gyproc

Tämä viikko on edelleen väkerretty yläkerran seinien parissa. Silputtu uretaalipurjeita, villoitettu, upotettu sähkörasioita, rimoitettu, urtsattu sekä silputtu ja ruuvattu gyproc-levyjä. Homma on ottanut odotettua enemmän aikaa, mutta eipä ole ensimmäinen aikaavievä homma tällä työmaalla. Ja omaahan tässä rakennetaan, joten siitä pitää tulla hjuva.
Levytetty makkarin päätyseinä näyttää valtavalta.
Ruskea levy on eekoota eli erikoiskovaa, harmaa tavallista. Kumpaakin käytettiin vähän tilanteen mukaan.
Takkahuone näyttää enemmän huoneelta kun seinät ovat kiinni.
Joko saa tuoda soffan sisään..?
Sähkörasiat upotettiin eristelevyn sisään ja kiinnitettiin levyn läpi, takaa löytyvään runkopalkkiin.
Saimme vihdoin valittua ja tilattua tehoste- ja lattialaatat yläkerran kylppäriin. Olimme aiemmin syksyllä hankkineet kylppäriin vaaleat, hurjankokoiset 30x60 seinälaatat, ja sille oli meininki hankkia tehosteeksi suklaanruskeaa pikkulaattaa. Mutta kuten matkustamisessa, myös rakentamisessa suunnitelmien muutos tekee projektista jännempää ;)
Suuri vaalea seinälaatta sai kaverikseen rustiikkisen mosaiikin ja siniseen vivahtavan mustan lattialaatan.
Mosaiikista löytyy sävyt niin seinään ja lattiaan, kuin höyrykaaappiin.
Eikö tämä olekin nättiä!
Laatoitushommien jatko saa vielä odottaa kunnes yläkerran seinät saadaan levytettyä. Tuntuu kuitenkin hyvältä, kun nyt viimeinenkin laatta on kotona.

2 kommenttia:

  1. Kommee on mosaiikki! :)
    t.hanski naapurista

    VastaaPoista
  2. Kitosh! Tuskin maltan odottaa sen pääsemistä paikoilleen. Vielä kuitenkin kasassa makkarin nurkassa.

    VastaaPoista