keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Putkimiehen jälkeen

Jälleen on yksi välietappi saavutettu, kun Putki-Timo kävi tänään putkipihteinensä meillä kylässä. Nyt kaikkiin vesipisteisiin tulee vettä ja yläkerran kaksi vanhaa valurautapatteriakin ovat historiaa. Mahtavaa!
Toinen pattereista tulpattiin, ja töpöt saadaan jäämään lattian alle.
Toiseen pattereista asennettiin venttiilit ilmaamista varten. Nämä kaverit eivät ihan mahdu laminaatin alle.
Putkimies asensi sekoittajat alakerran pesutilojen suihkuille. Hans Grohen suihkupaketteihin kuuluu käsisuihkujen lisäksi sadesuihkut. Sadesuihkujen putkitukset ovat varsin mielenkiintoiset, mutta niistä enemmän sitten, kun päästään niitä asentamaan.
Linjakkaat Hans Grohen sekoittajat
Putki-Timokaan ei ollut aiemmin törmännyt lauteiden alle asennettuun suihkuun.
Kissan pitäminen poissa työmaalta on osoittautunut haasteelliseksi sen jälkeen kun kulkua varten käytettyä ikkuna-aukkoa peittänyt luukku poistettiin ja kulkuaukkoa suurennettiin. Kulkuaukko on nyt muovitettu, mutta muovin päällä olevat laminaattipaketitkaan eivät pitele ninjamaisesti liikehtivää kollia. Ei-sana on menettänyt merkityksensä, useampaan otteeseen kissa on yhytetty työmaalta lymyilemästä ja takaakin on häntä ehditty ajamaan. Tarttis keksiä jotakin tälle ongelmalle..
Gromit kurkkaa, että onko tie vapaa.
Välillä töiden etenemistä seurattiin myös muovin takaa,
uusia tunkeutumistaktiikoita hioen >^^<

2 kommenttia:

  1. Suihkepulloon vettä ja aina käden ulottuvilla pitää sen ja kun bongaa kissan tunkeutumassa niin eikun suihsuih vaan. :) Eläinkaupoista saa myös sitruunantuoksuisia kissankarkotteita, jota voi suihkia oviaukkoon. :)

    VastaaPoista
  2. Kun Gromit oli pentu, niin yritettiin suihkepullon avulla opettaa häntä pysymään poissa keittiön pöydiltä, mutta tämä turkanen kun ei välitä vedestä mitään. Siristää vain silmiään, kun huomaa, että kohta tulee suihkeesta. Kissankarkotetta voisi kyllä joskus kokeilla vaikka keittiössä. Kiitti vinkistä. Tämä kulkuaukko-ongelma me nyt kyllä ratkaistiin vähän järeämmillä keinoilla ;)

    VastaaPoista