torstai 23. syyskuuta 2010

Viemärin viemää

Ihmeiden aika ei ole ohi, Blogger on päivittynyt! Perustin ensimmäisen blogini kesällä 2008 kun reissasimme jenkeissä, eikä Blogger ole päivittynyt tämän kahden vuoden aikana tietääkseni kertaakaan. Uudet ominaisuudet ovat tervetulleita, joskin niihin totutteleminen ottaa aikansa ja vaivansa. Kuvien lataaminen on muuttunut eniten eivätkä muutokset ainakaan näin alkuun vaikuta kovin hyviltä.Uutta ovat kuvatekstit sekä kuvan sijainnin ja koon kätevä muuttaminen, mutta samalla tekstin lisääminen kuvien väliin ja kuvien järjestely on tehty mahdottomaksi. Ja tämän kanssako olisi sitten elettävä tästä eteenpäin..?

Tällä viikolla laajennukseen on asennettu viemäreitä. Laajennuksen viemärit yhdistyvät autotallin teknisessä tilassa, josta viemäri johtuu edelleen vanhan talon kellarin kautta kaupungin viemäriverkkoon. Viemäriputki on upotettu vesi- ja lämmitysputkien muassa talon viereen jo alkukesästä. Liitos kaupungin viemäriin edellyttää vielä mm. pannuhuoneen betonilattian auki piikkaamisen. Odotan "innolla".
Viemärien kokoontumisajot autotallin teknisessä tilassa
Autotalli sai kaksi 70 cm syvää öljynerotuskaivoa.

Kaivojen kaadot aiheuttivat lisäkaivamista.
Viemäriputket autotallin tiskialtaalle ja saunatiloihin
Yläkerran vessanpöntön viemäri pilkistää ontelolaatan läpi.

Yläkerran lavuaarin ja höyrykaapin lattiakaivon viemärit
Läpiviennit ontelolaatan läpi tehtiin siten, että ensimmäinen reikä laattaan porattiin iskuporakoneella, ja alkureikää suurennettiin piikkauskoneen avulla.
Reiät ontelolaatassa autotallista makkariin odottavat ilmastointiputkia.
Takaisin alakertaan, tässä pikkuvessan lattiakaivon, lavuaarin ja vessanpöntön viemärit
Saunatiloihin tulevien Unidrain -lattiakaivojen viemärit. Piti rikkoa taas yksi säästöpossu näiden yhteensä neljän metrin mittaisten kaivojen vuoksi! Pitkä lattiakaivo mahdollistaa lattian yhden suuntaisen kaadon sekä suuren lattialaatan käyttämisen. Jospa hankinta sitten myöhemmin helpottaisi betonilattian ja laatoituksen tekemistä.
Iskällä oli eläkeviikko ja hän olikin työmaalla apuna joka ilta. Tässä on meneillään saunatilan lattian eristäminen yli jääneillä polyuretaani-eristelevyillä. Laserilla heijastettiin seinään vaakalinja, jonka avulla levyt sitten passattiin suoraan.
Myös Jukka oli tapansa mukaan iltaisin mukana työmaalla. Hän mm. raudoitti yläkerrassa takkahuoneen lattian.
Pystyputki nousee autotallista yläkerran kylpyhuoneeseen. Polyuretaanisilput ovat eristystyön sivutuotetta.
Viemäri haarautuu autotallin tiskipöydälle sekä menemään harkkoseinän läpi saunatiloihin.
Saunatilojen ja käytävän lattian eristystä. Tuohon nurkkaan tulee pikkuvessa kuten viemäröinnestä voi päätellä.

Saunan lattiakaivon viemäri sekä seinään heijastettu lasersäde

Takkahuoneen ja työhuoneen väliseen seinään kuten muihinkin väliseiniin laitetaan villaa äänieristyksen vuoksi. Siksi väliseinää ei ole levytetty vielä kuin yhdeltä puolelta.

Budoaarinkin vesipiste on saanut viemäriputkensa.

Ilmastointiputkien läpiviennit vielä uudelleen, MacLightin valossa.
Tämän postauksen tekeminen on ollut tuskainen kokemus. Nyt kuvat ovat kuitenkin jotakuinkin ojennuksessa, joskin ihan vinksin vonksin järjestyksessä. Taistelu Bloggerin uusien hienojen ominaisuuksien kanssa jatkukoon.

2 kommenttia:

  1. Kovia urakoita nämä. Etenkin, jos joutuu bloginkin kanssa taistelemaan! Hyvin kuitenkin näytti sujuvan. Meillä tulee ammattilainen tekemään viemärin kuvauksen lähiaikoina. On nimittäin sen verran tukossa, että veikkaan siellä olevan jokin suurempikin ongelma. https://www.vesijohtoliikelaitinen.com/viemaerikuvaus-ja-kartoitus

    VastaaPoista
  2. Kiitos jakamisesta. En muista sitä ollenkaan, kun meille on viemäröinnit tehty. On siitä jo aikaa. Olisi tarkoitus nyt hankkia joku tekemään viemärikuvaus. Todella usein nimittäin putket menevät tukkoon. Onko teillä kaikki toiminut hyvin? https://www.alanenoy.fi/viemarikuvaus-

    VastaaPoista